Aggressiivinen väkijoukko ylitti turvallisuusesteet ja vyöryi laskeutuneiden lentokoneiden sekaan sunnuntai-iltana Venäjällä Dagestanin tasavallan pääkaupunki Mahatshkalassa.
Palestiinan lippuja heiluttaneet henkilöt etsivät israelilaisia matkustajia. Financial Times -lehden mukaan alueella oli levinnyt tieto Tel Avivista laskeutuneesta matkustajakoneesta. Osa tunkeutujista kiipesi erään lentokoneen päälle ennen mellakkapoliisin väliintuloa.
Väkijoukot tunkeutuivat Kommersant-lehden mukaan myös paikalliseen hotelliin etsien israelilaisia. Rakenteilla oleva juutalainen kulttuurikeskus sytytettiin tuleen Kabardi-Balkarian tasavallassa.
Kaukasuksen alueella on järjestetty viime päivinä laajoja mielenosoituksia huolimatta siitä, että julkisiin mielenilmauksiin osallistuminen on tiukasti kiellettyä sotaa käyvällä Venäjällä. Pienetkin mielenosoitukset on yleensä tukahdutettu nopeasti rajulla väkivallalla.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on arvostellut Israelin toimintaa ja ottanut konfliktissa Palestiina-myönteisen linjan. Äärijärjestö Hamasin johtoa saapui viime viikolla neuvotteluun Moskovaan.
Israelin hallitus on ilmaissut huolensa antisemiittisen väkivallan uhasta Venäjällä.
– Israel odottaa, että Venäjän viranomaiset suojelevat kaikkien Israelin kansalaisten ja juutalaisten turvallisuutta sekä toimivat päättäväisesti mellakoitsijoita ja väkivallan lietsomista vastaan, maan hallituksen tiedotteessa todetaan.
Dagenistanin Derbentissä toimiva rabbi Ovadya Isakov on kertonut pelkäävänsä juutalaisvähemmistön turvallisuuden puolesta.
Dagestanin paikallishallinto on syyttänyt tapahtumista Ukrainaa. Noin 60 mielenosoittajaa on pidätetty. Lentokentän mellakoissa loukkaantui valtionmedian mukaan yhdeksän poliisia.
LUE MYÖS:
Tuki Hamasille voi olla vaarallinen virhe – Tätä Kremlissä pelätään (VU 29.10.2023)
One of the antisemitic rioters appears to have looked for Jews in the plane’s engine https://t.co/jewBqeVvoZ pic.twitter.com/VqUBDnkWUZ
— max seddon (@maxseddon) October 29, 2023
A mob stormed the main airport in the southern Russian republic of Dagestan late on Sunday, brandishing Palestinian flags and reportedly searching for Israeli passengers from a flight that had landed from Tel Aviv earlier in the day. via @polinaivanovva https://t.co/BpI6jbqoFs
— Christopher Miller (@ChristopherJM) October 30, 2023
The local Moscow-appointed governor blames last night’s antisemtic pogrom in #Makhachkala/Dagestan on Ukrainian nationalists (Bandera supporters).#cantmakethatup https://t.co/5TMqyOKbUD
— Nikolaus von Twickel (@niktwick) October 30, 2023