Pääministeri Benjamin Netanjahu. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ABIR SULTAN

Israelin hallitus kokoontuu – vastaisku Iraniin keskusteluissa

Tietojen mukaan Iran aikoo vastata kaikkiin iskuihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu järjestää tänään sunnuntaina maan hallitukselle kokouksen, jossa on tarkoitus keskustella uusista toimista Irania vastaan. Maa on tietojen mukaan kertonut vastaavansa voimalla kaikkiin Israelin iskuihin. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja The Times of Israel.

Iran hyökkäsi Israeliin mittavalla ohjusiskulla 1. lokakuuta. Netanjahun hallitukselta on odotettu vastaiskua siitä lähtien. Iranin noin 200 ballistisen ohjuksen iskulla ”tulee olemaan seurauksia”, lähteet kertovat.

The Times of Israelin mukaan Yhdysvaltain viranomaiset uskovat Israelin rajanneen kohteensa sotilas- ja energiainfrastruktuuriin. Sen mukaan ei ole merkkejä siitä, että Israel aikoisi iskeä ydinvoimalaitoksiin tai tehdä salamurhia. Amerikkalaisten viranomaislähteiden mukaan Israel ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä vastaiskun ajankohdasta tai tavasta.

CNN puolestaan kertoo, että Iran on ilmoittanut Yhdysvalloille ja joillekin Lähi-idän maille, että se aikoo vastata kaikkiin uusiin Israelin hyökkäyksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)