Itärajan tilanne on ollut alkuvuodesta rauhallinen. / Kaakkois-Suomen rajavartiosto

Itärajalla havaittiin luvaton rajanylitys

Henkilö otettiin kiinni Venäjän viranomaisten toimesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo havainneensa viime perjantaina yhden henkilön luvattoman rajanylityksen Suomesta Venäjälle Imatran Karhusuon alueella.

Henkilö otettiin kiinni Venäjän viranomaisten toimesta. Rajavartiosto aloitti tapauksen johdosta esitutkinnan valtionrajarikoksesta, ja tapahtumaa selvitetään rajavaltuutettujen välillä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Rajavartiosto aloitti lisäksi tammikuussa esitutkinnan törkeästä rattijuopumuksesta. Sakkoja rajavartiostossa määrättiin tammikuussa yhteensä kolme kappaletta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat pysyvät toistaiseksi suljettuina Vainikkalaa lukuun ottamatta voimassa olevan valtioneuvoston päätöksen mukaisesti.

Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan alkuvuoden rajatilanne Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella on pysynyt vakaana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS