Itsenäisyyspäivän vietto alkoi perinteiseen tapaan valtakunnallisella lipunnostolla Helsingin Tähtitorninmäellä 6. joulukuuta 2023. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Itsenäisyyspäivää vietetään pilvisessä säässä

Heikkoa lumisadetta tulee perjantaina siellä täällä, paikoin voi sataa myös jäätävää tihkua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää on itsenäisyyspäivänä pilvinen, ja paikoin tulee heikkoa lumisadetta.

– Itsenäisyyspäivänä Suomessa vallitsee kohtalainen etelän ja kaakon välinen virtaus. Sää on koko maassa pilvinen, ja lämpötilat ovat suurelta osin hieman pakkasen puolella, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.

Eri puolilla maata voi tulla heikkoa lumisadetta, paikoin myös jäätävää tihkusadetta. Pohjanlahdella voi muodostua kuuronauhoja, jotka voivat tuoda rannikolle hieman runsaampia lumikuuroja varsinkin Perämeren pohjukassa.

Lämpötila on itsenäisyyspäivänä maan länsiosassa nollan asteen tienoilla. Maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila on nollan ja ‒4 asteen välillä. Lapissa on hieman kylmempää: siellä lämpötila on ‒2:n ja ‒10 asteen välillä.

Ajankohtaan nähden päivälämpötilat ovat lähellä tavanomaista, mutta pilvisyyden takia yölämpötilat ovat selvästi tavanomaista lauhempia varsinkin pohjoisessa.

Tavallisesti itsenäisyyspäivänä on jo talvista

Viime vuonna itsenäisyyspäivänä lämpötila oli rannikolla hieman pakkasen puolella, maan itä- ja pohjoisosassa mentiin alle ‒10 asteeseen. Maan etelä- ja länsiosassa oli 10–20 senttimetriä lunta, maan itä- ja pohjoisosassa lunta oli 25–50 senttimetriä. Päivän aikana läpi maan esiintyi heikkoa lumisadetta

Tilastojen valossa itsenäisyyspäivänä lämpötila on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosissa hieman suojan puolella, maan itä- ja pohjoisosissa on yleensä pakkasta. Lapissa on öisin usein yli ‒10 astetta. Etelässä ja lännessäkin lämpötila on yleensä yöllä pakkasen puolella.

Lunta on yleensä koko maassa rannikkoseutuja ja maan lounaisosaa lukuun ottamatta.

Suomen historiaan mahtuu sään puolesta monenlaisia itsenäisyyspäiviä. Erityisen kylmää oli muun muassa vuosina 1973 ja 1985, joista jälkimmäisenä Sallassa mitattiin ‒37,6 astetta.

Lauhimmat itsenäisyyspäivät ovat olleet vuonna 2015, jolloin Maarianhaminassa mitattiin 11,1 astetta sekä vuonna 2006, jolloin Salossa mitattiin 10,8 astetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)