Itseohjautuvat autot ovatkin laittomia

Suomesta haluttaisiin ensimmäinen EU-maa, jossa itseohjautuvia autoja saa käyttää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tampereen tulevaisuuskokoomus -niminen puolueosasto on tehnyt kokoomuksen Turun kesäkuun puoluekokoukselle aloitteen itseohjautuvien autojen sallimisesta.

– Itseohjautuvat autot ovat jo tämän päivän todellisuutta. Laki kuitenkin vaatii, että autolla on oltava kuljettaja, joka viime kädessä vastaa auton ohjaamisesta. Suomen maine kehittyneimmän teknologian ensimmäisenä käyttöönottajana on heikentynyt varsinkin siksi, että Euroopassa uudet innovaatiot kohtaavat vastustusta, koska ne purkavat olemassa olevia rakenteita, aloitteessa todetaan.

Jotta Suomen kuva edistyksellisenä uuden teknologian hyödyntäjänä vahvistuisi, tulisi aloitteen mukaan Suomen ottaa käyttöön ensimmäisenä maailmassa tai ainakin EU:ssa lupajärjestelmä itseohjautuville autoille.

– Lainsäädäntöä on näiltä osin muutettava pikaisesti.

Aloite haluaa asian kokoomuksen tavoitteeksi seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS