Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on todennut julkisuudessa toistuvasti, että Venäjän hyökkäyssodan ja Suomen Nato-jäsenyyden myötä meidän on varauduttava kaikenlaisiin Venäjän ilkeyksiin. Turvapaikan hakijoiden marssittaminen uudestaan Suomen itärajalle on viimeistään osoittanut tämän todeksi.
Valtiot – erityisesti suurvallat – käyttävät laaja-alaisen vaikuttamisen eri työkaluja tavoitteidensa edistämiseen. Monet yksittäisistä toimintatavoista ovat historiasta tuttuja, mutta nykyisen kaltaista kokonaisvaltaista yhteiskuntien horjuttamista emme ole aiemmin juuri kohdanneet. Toiminnan yhtenä tarkoituksena on aiheuttaa ihmisissä huolta, pelkoa ja ahdistusta. Samalla raja sodan ja rauhan välillä liukenee vaarallisen epämääräiseksi.
Modernissa yhteiskunnassa riittää haavoittuvuuksia. Osa uhista voi yllättää meidät, mutta useimpiin osaamme varautua ennalta. Kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuudesta suomalaiset, virolaiset ja ruotsalaiset saivat mieleen jäävän muistutuksen, kun Balticconnector -kaasuputki ja useat Itämeren alaiset tietoliikennekaapelit vahingoittuivat lyhyen ajan sisään toisistaan.
Kyberturvallisuuteen kohdistuvat uhat ovat valtioiden, yritysten ja yksityisen ihmisten arkipäivää. Sodan etulinjassa oleva Ukraina on selvinnyt kyberhyökkäyksistä hyvin erityisesti Yhdysvaltain ja amerikkalaisten yhtiöiden tuella. Teknologiakilpailun saralla 5G- ja 6G-verkkoteknologiaratkaisuihin liittyvät tietoturvahuolet jakavat maailmaa ennen näkemättömällä tavalla kahteen leiriin. Nokian pärjääminen tässä kisassa ei ole vain Suomen intressissä. Kisa mobiiliverkoista lienee kuitenkin vasta esimakua suurvaltojen kilpailusta tekoälyn ja kvanttiteknologian saroilla.
Energia ja teollisuuden raaka-aineet ovat oikoteitä valtaan ja riippuvaisuuksien rakentamiseen. Muun muassa Italian ja Saksan päätökset lopettaa ydinvoiman käyttö pahensivat Euroopan riippuvaisuutta venäläisestä kaasusta. Jälkipolville riittääkin tutkittavaa ydinvoimaa vastustaneiden kansalaisjärjestöjen taustoissa. Tulevien vuosikymmenten keskeisen resurssin muodostavat harvinaiset maametallit, joista Kiinan osuus on huomattavan suuri.
Internet ja sosiaalinen media ovat tehneet disinformaation ja propagandan levittämisen entistä helpommaksi sekä altistaneet ihmiset uskomaan riippumattoman median uutisten sijaan algoritmien nostamiin somepostauksiin. Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistettuja disinformaatiotaktiikoita ja -tekniikoita Wagner on testannut Afrikan mantereella tapahtuneissa konflikteissa aiempina vuosina.
Uhkien lista voi tuntua masentavalta, jopa lamauttavalta. Suomi on kuitenkin harvinaisen hyvin valmistautunut torjumaan laaja-alaista vaikuttamista. Meille tehdään opintomatkoja läheltä ja kaukaa opiskelemaan asevelvollisuutta, väestönsuojia ja viranomaisyhteistyötä. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa on listattu kattavasti tarvittavat toimenpiteet. Samalla on selvää, että meillä on vielä paljon tekemistä kriittisen infran suojaamisessa, kokonaisturvallisuuden johtamisessa sekä yrityksien ja valtiovallan välisessä vuorovaikutuksessa.
Suomi ei ole nykyään yksin. Kuulumme maailman mahtavimpaan liittokuntaan Natoon ja olemme Euroopan unionin jäsen. Ilkeyksiä kohdatessamme on tärkeää jakaa tilannekuvaa ystäviemme kanssa, tehdä yhteiset analyysit ja osata myös pyytää apua. Järjestön piirissä onkin parannettava yhteisiä valmiuksia reagoida artikla V:n kynnyksen alapuolelle jääviin toimiin.
Norjasta Puolaan kulkevalla Naton itärajalla haasteet ovat monin tavoin yhteisiä. Menemme helposti harhaan, jos etsimme viime aikaisten tapahtumien selitystä ensisijaisesti Suomen omista toimista. Siihen ei ole syytä, sillä Nato-jäsenyytemme ei ole tarkoitettu ketään vastaan. Olemme osa paljon laajempaa peliä – taas kerran. Tällä kertaa emme tosin ajopuuna, vaan aktiivisena täysivaltaisena toimijana.
Maanpuolustustahto ja henkinen kriisinkestävyys ovat kansakunnan tärkeimmät voimavarat. ”Ilkeyksien” pelkääminen saattaa kuitenkin mennä myös yli. Kun lööpit huutavat päivästä toiseen uhkia, alkavat järkevätkin ihmiset ajatella, että valtion olemassaolo ja itsenäisyys ovat akuutisti uhattuina. Tällöin jotkut saattavat kyseenalaistaa eriäviä näkemyksiä esittävien poliitikkojen sekä virkatyötään suorittavien viranomaisten ja laillisuusvalvojien lojaaliuden ja isänmaallisuuden. Sille polulle Suomen ei tule astua. Ilman avointa demokratiaa ja oikeusvaltiota meillä ei ole mitään.
Onkin äärettömän tärkeää, että poliittiset johtajat eivät sorru liioittelevaan pelottelupuheeseen, vaan luovat johdonmukaisesti uskoa ja toivoa realistisella pohjalla. Niin kuin pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi eduskunnalle: ”Suomeen ei voi vaikuttaa, Suomea ei voi horjuttaa.”
