Jääkarhu (Ursus maritimus) on Arktisen alueen huippupeto, joka on suurelta osin riippuvainen merijäästä. Arktisten merien jääpeitteen odotetaan katoavan 2000-luvun puolivälissä, ja tämän ennustetaan johtavan lajin globaalin levinneisyyden ja populaation koon dramaattiseen vähenemiseen.
Professori Heikki Seppä Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen osastolta on kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa julkaissut uutta tietoa jääkarhujen levinneisyyden muutoksista.
– Jääkarhun tulevaisuutta voidaan ennustaa tarkastelemalla menneisyyttä. Me yhdistimme fossiilirekisteristä saadut tiedot ilmasto- ja merijääolosuhteiden mallinnuksiin, kertoo Seppä tiedotteessa.
Jääkarhut selvisivät holoseenin lämpimän jakson yli
Tutkimuksen mukaan jääkarhut ovat selvinneet lämpimistäkin jaksoista, mutta lajin levinneisyyden vaihtelu on riippunut arktisista lämpötiloista ja merijäästä.
– Ajanjaksolta 8000–6000 vuotta sitten, joka oli holoseenin lämpimin ajanjakso, ei ole löydetty jääkarhufossiileja. Kuitenkin on löydetty fossiileja ajanjaksoilta 8000-9000 ja 5000–6000 sitten. Tämä viittaa siihen, että laji todennäköisesti selvisi tällä ajanjaksolla kylmissä suojapaikoissa Itä-Siperian meren, pohjoisen Grönlannin ja Kanadan rannikon läheisyydessä, kertoo Seppä.
Aiempien tutkimusten mukaan holoseenin lämpimimmän osan aikana, noin 9000-5000 vuotta sitten (Holoseenin lämpöhuippu, HTM), korkeilla leveysasteilla lämpötilat olivat 1,5–2,5 °C korkeampia ja Arktisen merijään pinta-ala todennäköisesti pienempi kuin nykyään (noin 1900-luvun loppupuoli).
– Nyt julkaistu tutkimus auttaa päätelmien tekemiseen avainasemassa olevien Arktisten nisäkkäiden selviytymisstrategiasta nykyistä lämpimämpien ilmasto-olosuhteiden aikana, sanoo Seppä.
