Maxim Sergeev. Facebook

Jääkiekkoilija vangittiin vakoilusta Puolassa

Venäläispelaaja kuului 16 hengen vakoiluverkkoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolalainen oikeusistuin tuomitsi 21-vuotiaan venäläisen jääkiekkoilijan Maxim Sergeevin kahdeksi vuodeksi ja 11 kuukaudeksi vankeuteen vakoiluun syyllistyneenä. Tutkinnan mukaan Sergeev oli pitänyt yhteyttä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n asiamieheen.

Hänen tehtävänsä oli julkaista ”poliittista sisältöä” sosiaalisessa mediassa. Tapauksesta kirjoittaneen Onetin mukaan hän oli kirjoittanut muun muassa, että sota Ukrainassa ”ei koske puolalaisia”, mistä hän sai pienen korvauksen kryptovaluuttana.

Lisäksi Sergeeville oli annettu tehtäväksi löytää ja valokuvata Puolan asevoimiin tai Nato-joukkoihin liittyviä strategisia kohteita. Tämän vuoksi Sergeev liittyi Onetin mukaan vähintään 16 henkilöä sisältäneeseen soluun, jolle oli luvattu noin 10 000 euron korvaus Ukrainaan aseita tai humanitaarista apua kuljettavan junan räjäyttämisestä.

Vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus määräsi Sergeeville 1 220 euron sakot. Hänet karkotetaan Venäjälle toukokuun lopussa 2025. Siihen asti hän kärsii tuomiotaan Itä-Puolassa sijaitsevan Lublinin vankilassa.

Sergeevin pidätys tuli tietoon kesäkuun lopussa 2023. Paikallinen syyttäjänvirasto raportoi silloin, että hän oli ollut aktiivinen lokakuusta 2021 lähtien. Hänen nimeään ei aluksi julkaistu, kunnes Agents Media sai selville, että kyseessä oli Zaglebie Sosnowiecin pelaaja Maxim Sergeev. Joukkueen valmentajan mukaan hän aloitti pelaamisen Puolassa ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua.

Puolan viranomaiset ilmoittivat vuonna 2023, että maassa toimineeseen venäläisistä, valkovenäläisistä ja ukrainalaisista henkilöistä koostuneeseen vakoiluverkostoon kuului ainakin 16 jäsentä. Silloisen yleisen syyttäjän Zbigniew Ziobron mukaan Sergeev oli 14. henkilö, joka pidätettiin tästä verkostosta. Sen 16. jäsen pidätettiin elokuussa 2023.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)