Uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoite on nousemassa seuraavina kolmena vuotena kolme prosenttiyksikköä kerrallaan, tiedottaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Jakeluvelvoite on tänä vuonna ollut 13,5 prosenttia. Lakimuutoksen myötä jakeluvelvoite nousee ensi vuonna 16,5 prosenttiin, vuonna 2026 19,5 prosenttiin ja vuonna 2027 edelleen 22,5 prosenttiin.
Jakeluvelvoitteen nosto on hallitusohjelman mukainen.
Tasavallan presidentti vahvisti lakiesityksen torstaina ja se tulee voimaan vuoden alussa.
Vuoden 2027 jälkeen olisi edessä suurempi nousu: vuonna 2028 jakeluvelvoite nousisi edelleen 31 prosenttiin ja siitä 34 prosenttiin vuonna 2030.
Niin sanottujen kehittyneiden uusiutuvien polttoaineiden lisävelvoite olisi vuosina 2026 ja 2027 neljä prosenttiyksikköä.
Lisäksi jakeluvelvoitetta täyttävään keinovalikoimaan lisätään joustomekanismi, jonka puitteissa jakelija voi täyttää velvoitettaan rahoittamalla Suomessa toteutettavia muita vaihtoehtoisia päästövähennystoimia taakanjakosektorilla ja myöhemmin myös maankäyttösektorilla.
– Nostamme nyt pitkäjänteisesti uusiutuvan polttoaineen osuutta. Vähennämme näin Suomen liikenteen riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Lisäksi kehitämme jakeluvelvoitelainsäädäntöä edelleen ottamalla käyttöön uuden joustomekanismin, jonka kautta voimme hyödyntää vaihtoehtoisia päästövähennystoimia. Tuomme myös uusiutuvaan sähköön ja vetyyn perustuville synteettisille polttoaineille oman velvoitetasonsa vauhdittamaan investointeja, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) tiedotteessa.
Samalla pannaan täytäntöön päivitetyn uusiutuvan energian direktiivin, eli niin sanotun RED III:n, edellyttämät kansalliset säännökset. Uusilla säännöksillä varmistetaan, että direktiivin mukaiset liikenteen uusiutuvan energian tavoitteet saavutetaan Suomessa vuonna 2030. Direktiivin mukaisesti yleisesti saatavilla olevien latauspisteiden kautta liikenteen toimitetulla uusiutuvalla liikennesähköllä voidaan jatkossa täyttää jakeluvelvoitteen yleisvelvoitetta.
Synteettisille, muuta kuin biologista alkuperää oleville uusiutuville polttoaineille asetetaan oma, vuonna 2028 alkava ja asteittain nouseva vähimmäisosuusvelvoite. Näiden niin kutsuttujen RFNBO-polttoaineiden velvoite olisi 1,5 prosenttiyksikköä vuosina 2028–2029 ja neljä prosenttiyksikköä vuonna 2030 ja sen jälkeen. Vähimmäisosuusvelvoitetta voi täyttää myös jalostamolla käytettävällä uusiutuvalla välituotevedyllä.