Sota Ukrainasa on saanut Japanin tehostamaan asevoimiaan. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Japani osallistuu Naton huippukokoukseen ensimmäistä kertaa

Sota Ukrainassa on saanut Japanin muuttamaan suhtautumistaan Natoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Japanin pääministeri Fumio Kishida osallistuu heinäkuussa järjestettävään Naton Madridin huippukokoukseen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Japanin ylin poliittinen johto on Naton huippukokouksessa mukana. Maa ei ole Naton jäsen.

Asiasta uutisoivan Business Insiderin mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut Japanin muuttamaan suhtautumistaan Natoon.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Euroopan ja Aasian turvallisuuskysymyksiä ei voi erottaa toisistaan ja voimankäytöllä aikaansaatuja yksipuolisia muutoksia nykytilanteeseen ei saa sallia, Kishida kertoo.

Kishidan mukaan Venäjän maailmanrauhaa vahingoittavia tekoja ei pidä antaa anteeksi. Hänen mukaansa kansainvälisen lain rikkomisesta tulee ”maksaa kovaa hintaa”. Japani aikoo Kishidan mukaan tehdä kaikkensa tukeakseen Ukrainaa.

Sota Ukrainassa on saanut Japanin muuttamaan suhtautumistaan Venäjään. Japani on jälleen nostanut esille Kuriilien saariryhmän kysymyksen. Japanin mukaan Venäjä miehittää laittomasti Kuriilien saariryhmän saaria. Japani menetti saaret Neuvostoliitolle toisessa maailmansodassa.

Japanin mukaan sota Ukrainassa on kiristänyt turvallisuustilannetta myös Itä-Aasiassa. Hyökkäyksen alkamisen jälkeen Japani on korottanut puolustusbudjettiaan tuntuvasti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS