Venäläinen sukellusvene Kuubassa. AFP / LEHTIKUVA / YAMIL LAGE

Järisyttävät luvut julki: Tämän todella tiedämme Moskovan tappioista Ukrainassa

Lähes kaksi prosenttia Venäjän työikäisestä miesväestöstä on kaatunut tai haavoittunut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän Ukrainassa kärsimien tappioiden arviointi on vaikeaa, sillä Venäjän puolustusministeriö ei julkaise lukuja kaatuneista ja haavoittuneista. Economist on arvioinut eri lähteiden perusteella, kuinka laajoja Venäjän tappiot Ukrainassa todellisuudessa ovat.

Venäläisten Meduza- ja Mediazona -kanavien mukaan venäläisiä olisi kaatunut sodan aikana 106 000 – 140 000. Luvut perustuvat muun muassa sosiaalisessa mediassa julkaistuihin kuolinilmoituksiin ja perunkirjoituksiin. Viime kuukausien luvut ovat perustuneet arvioihin, sillä pääsyä näihinkin asiakirjoihin on rajoitettu.

BBC Russia arvioi luvuksi 113 000, Ranskan viranomaiset taas 150 000.

Vertailun vuoksi, Afganistanin sodassa venäläisiä kaatui 15 000, Tsetsenian kahdessa sodassa taas 18 500. Vuosien 2014 ja 2022 välillä Donbasin sodassa kaatui 6 500 venäläistä.

Mediazonan and Meduzan arvioiden mukaan kaatuneiden venäläisten määrä on ollut nousujohteinen. Tiettyjen operaatioiden, kuten Avdijivkan valtauksen ja Harkovan hyökkäyksen aikana venäläisiä on kaatunut viikoittain jopa yli 2 500.

Venäläisiä kaatuneita on siis runsaasti, mutta niin on myös haavoittuneita. Yhdysvaltojen puolustusministeriöltä vuotaneiden asiakirjojen perusteella voidaan olettaa, että jokaista kaatunutta kohden on haavoittunut kolmesta neljään venäläistä. Tämän perusteella venäläisiä olisi haavoittunut 462 000 – 728 000.

Luku on karu, kun otetaan huomioon, että helmikuussa 2022 Venäjä oli varannut koko Ukrainan valtaamiseen vähemmän sotilaita.

Tällaiset tappiot näkyvät myös Venäjän väestötilastoissa. 35–39 -vuotiaita miehiä arvioidaan kuolleen Ukrainassa yhteensä 27 000, eli noin 0,4 prosenttia ikäluokasta. Kokonaisuudessaan 20–50 -vuotiaista venäläismiehistä jopa kahden prosentin arvioidaan kaatuneen tai haavoittuneen Ukrainassa.

Luvuista huolimatta Venäjällä tuskin on vaikeuksia löytää lisää sotilaita lihamyllyyn. Yhdysvaltalaisten hallituslähteiden mukaan Venäjä onnistuu rekrytoimaan armeijaan joka kuukausi 25 000–30 000 sotilasta. Köyhemmillä alueilla armeijan tarjoamat rahasummat ja muut houkuttimet muodostavat merkittävän kannustimen värväytymiseen.

Tiedot Ukrainan tappioista ovat myös rajalliset. Presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan kaatuneita olisi 25 000 – 30 000, mutta todellinen luku lienee korkeampi. Lisänä ovat rajut siviilitappiot – pelkästään Mariupolissa arvioidaan kuolleen jopa 22 000 ihmistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)