Suljettu rajanylityspaikka itärajalla. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Jarmo Lindberg IS:lle: Tähän Venäjän liikkeeseen Suomen on varauduttava

Sotilaita voidaan siirtää itärajan tuntumaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa on varauduttava siihen, että Venäjä tulee uudelleenjärjestelmään sotajoukkojaan lähelle itärajaa. Näin arvioi Suomen puolustusvoimien entinen komentaja, kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) Ilta-Sanomille.

Tällä hetkellä Venäjän resurssit ovat sidottuna Ukrainassa käytävään hyökkäyssotaan. Lindberg muistuttaa, ettei sota Ukrainassa kestä ikuisesti. Sodan päättymisen jälkeen Venäjällä on mahdollisuus palauttaa joukkoja Suomen lähellä oleviin varuskuntiin.

Lindbergin mukaan asiaan vaikuttaa oleellisesti myös se, millaiseen rauhaan Ukrainassa päädytään.

– Syntyykö mahdollisen rauhan seurauksena puskurivyöhyke ja rauhanturvaoperaatio? Eli kyse on siitä, kuinka paljon Ukraina ja Venäjä pitävät joukkoja valmiudessa rajalinjan molemmin puolin. He tuskin luottavat toisiinsa vielä pitkään aikaan kaiken tapahtuneen jälkeen.

Tämä vaikuttaa myös siihen, paljonko Venäjä voisi palauttaa joukkoja takaisin varuskuntiin Suomen lähelle.

– Varmaan voi jonkin verran, kunhan sotatoimet ovat ohi. Mutta miten kumpikaan osapuoli voi luottaa siihen, ettei joku kaunis päivä puhkeaisi jokin uusi operaatio. On todella vaikea nähdä, että sieltä (Ukrainasta) voisi ajaa joukot niin vähiin kuin mitä oli ennen sotaa, Lindberg arvioi IS:lle.

Hänen mukaansa ei myöskään voida poissulkea sitä skenaariota, etteikö Venäjä pystyisi luomaan Suomen lähettyville myös uudenlaisia sotavoimia.

– On täysin mahdollista, että Venäjä resurssiensa mukaan niin myös tekisi. Mutta aika näyttää, mitä se voisi olla. Minulla ei ole kristallipalloa sen analysoimiseksi.

Lindbergin mukaan Suomessa on hyvin valmistauduttu mahdolliseen tulevaan muutokseen. Esimerkkinä hän mainitsee Suomen liittymisen puolustusliitto Naton jäseneksi ja DCA-puolustusyhteistyön Yhdysvaltojen kanssa. Toinen tärkeä asia on Lindbergin mukaan se, että Suomi tulee pitämään puolustusmenonsa yli kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)