Arvostettu yhdysvaltalainen The Wall Street Journal on tehnyt reportaasin Suomen tilanteesta Venäjän suhteen, ja kertoo muun muassa Venäjän hybridioperaatiosta itärajalla, Baltic Connector -kaasuputkivauriosta sekä Venäjän perustamasta uudesta Leningradin sotilaspiiristä.
Artikkelin mukaan Suomi uskoi pitkään voivansa ”kesyttää Venäjän”, mutta nyt Moskova on vihollinen numero yksi. WSJ on haastatellut kokoomuksen kansanedustajaa, sotatieteiden tohtori Jarno Limnélliä, jonka lehti toteaa jo pitkään varoittaneen Venäjän uhasta.
– Olemme ajatelleet rauhan- ja sodanajan erillisinä vuosikaudet, toteaa Limnéll, ja jatkaa, että näiden käsitteiden rajat ovat pikkuhiljaa liudentumassa.
– Tämä on uusi normaali Venäjän kanssa.
Viime syksynä itärajan yli saapui yli tuhat turvapaikanhakijaa lyhyessä ajassa. WSJ kertoo, että suomalaiset rajavartijat turvautuivat tuolloin muuten harvoin käytettyyn suoraan linjaan venäläisille rajavartijoille – yleensä puheluissa oli vaihdettu lähinnä tietoa eksyneistä metsästyskoirista – ja vaativat selitystä.
Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja Samuli Murtonen sanoo lehdelle, että venäläisten vastauksen mukaan siirtolaiset, joilla kaikilla oli Venäjän viisumit ja muut paperit, toimivat Venäjän lakien mukaan.
– Heille tilanne ei ollut tietenkään ongelma, Murtonen kommentoi.
Limnéll puolestaan kuvailee kuinka venäläisten levittämissä tekoälyllä luoduissa propagandakuvissa väitettiin suomalaisten ottavan turvapaikanhakijat lämpimästi vastaan ja kerrottiin anteliaista sosiaalituista, jotka tulijoita odottavat. Hän mainitsee myös kyberhyökkäykset, jotka venäläiset hakkerit tekivät viime vuoden puolella muun muassa Suomen Pankkiin ja Verohallintoon.
Raja on nyt suljettu, mutta tuhansien kerrotaan odottavan Venäjän puolella mahdollista ylitystä.
– En tiedä mitä kesän tullen tulee tapahtumaan, Murtonen kuvailee.
Artikkeli kertoo myös Itä-Suomen taloudellisesta ahdingosta venäläisturismin kuivuttua, mutta toteaa paikallisen asukkaan suulla, että se on hinta, joka suomalaisten täytyy nyt muuttuneessa turvallisuustilanteessa maksaa.