Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori ja työelämäprofessori Jarno Limnell (kok.) arvioi, että Venäjän hyökkäyssodan päättymisen osalta kaikki vaihtoehdot ovat edelleen avoinna.
Tiedotteessaan Limnell pohtii, mitä tapahtuisi, jos Venäjä saavuttaisi sodassaan sotilaallisen voiton. Hän pitää pohdintaa tärkeänä, kun ottaa huomioon tilanteen vakavuuden. Vaihtoehdon pohtiminen alleviivaa Ukraina-tuen jatkumisen tärkeyttä.
– Sodan lopputulos ja sodan aikana tehtävät teot (tai tekemättömyys) vaikuttavat oleellisesti siihen, millaiseen maailmaan Eurooppa ja myös me suomalaiset olemme matkalla. Me emme saa väsyä sotaan – taisteluväsymys on ylellisyys, johon ukrainalaisilla ei ole varaa, Limnell sanoo tiedotteessa.
Sotatohtorin mukaan voitolla olisi kolme muita merkittävämpää seurausta. Ensimmäinen näistä on Ukrainan itsemääräämisoikeuden menettäminen ja länteen suuntautuvan politiikan päättyminen. Inhimillisesti voitto merkitsisi puhdistuksia, pakkosiirtoja ja venäläistämistä. Demokratia Ukrainassa vaikenisi.
Toisekseen voitto olisi esimerkki Venäjän toteuttaman väkivaltapolitiikan menestyksestä. Limnell muistuttaa, että vaikkapa Kiina seuraa tarkasti, kuinka länsimaat ja muu kansainvälinen yhteisö toimivat Ukrainan tukena. Ne saisivat Venäjän voitosta esimerkin, jossa valtioita voi ottaa väkivalloin haltuunsa.
Kolmantena seurauksena Venäjän voitto merkitsisi sen imperialistisen politiikan jatkumista entistä itsevarmempana. Jokainen maan pienempi rajanaapuri olisi vaaravyöhykkeellä ja jännitteen sen ja Naton raja-alueilla lisääntyisivät. Eurooppa olisi jälleen uuden turvallisuustilanteen edessä.
– Tavoitteena tulee olla saada Ukrainaan rauha, mutta rauhan edellytyksenä on voimakas Ukrainan puolustusmateriaalinen, taloudellinen ja humanitaarinen tukeminen, sillä ainoa vaihtoehto pysyvämmälle rauhalle on Venäjän sotilaallinen tappio. Ukraina taistelee tulevaisuutensa lisäksi laajemmasta kansainvälisen turvallisuusarkkitehtuurin tulevaisuudesta, ja tämä on syytä jokaisen ymmärtää, Limnell sanoo.
– Se miten ukrainalaisia sotapakolaisia autamme, sotaan suhtaudumme ja Ukrainaa sodassa tuemme luo identiteettiämme ja maailmaa, jossa jatkossa elämme.