Sodassa tuhoutuneita rakennuksia Ukrainassa. AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV

Jarno Limnéll: Tätä Venäjän kovenevat uhkaukset tarkoittavat

Kokoomusedustajan mukaan pelolla viestiminen on turvallisuuden tunteeseen vaikuttamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjältä on viime päivinä kantautunut useita uhkauksia, ja myös Suomi on saanut osansa. Muun muassa entinen presidentti Dmitri Medvedev on tuonut esille ydinaseiden käyttömahdollisuuden ja Nikolai Patrushev väitti Suomen ottaneen ”tietoisesti hyökkäävän kurssin” Venäjää vastaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnéll muistuttaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan, että erilaisia uhkauksia ja propagandaa on kuultu aiemminkin, mutta trendi on nyt nouseva ja todennäköisesti puheet tulevat kovenemaan entisestään.

Kirjoituksessaan Limnéll pohtii, mitä tästä tulisi ajatella.

– Venäjän kannalta toistuvista huonoista uutisista huolimatta olisi mittava virhe aliarvioida Venäjää. Etenkin maavoimat ovat kokeneet hyökkäyssodassa kovia tappiota ja talouspakotteet ovat vaikuttaneet, mutta Venäjällä on edelleen reserviä käytettäväksi ja (Vladimir) Putinin hallinto ei ole sotatoimissa luovuttamassa – päinvastoin.

Hän huomauttaa, että Putin ei tule valta-asemastaan luopumaan ja sen säilymisen edellytyksenä on sotatoimissa menestyminen.

– Tätä taistelutahtoa halutaan nyt informaatiovaikuttamisella vahvistaa. Ei ole myöskään sattumaa, että Venäjä etsii aktiivisesti ulkomaisia tukijoita politiikalleen etenkin BRICS-maista, joihin informaatiovaikuttamista suunnataan.

Julkisilla uhkauksilla Venäjän pyrkii Limnéllin mukaan luomaan länsimaihin epävarmuutta ja poliittista päättämättömyyttä tai ainakin empimistä.

– Pelolla viestiminen on turvallisuuden tunteeseen vaikuttamista. Lisäksi Putin uskoo ajan olevan Venäjän puolella ja länsimaiden ennemmin tai myöhemmin väsyvän Ukrainan tukemiseen. Informaatiovaikuttamista voidaan tukea erilaisin hybridivaikuttamisen keinoin, joihin on syytä myös Suomessa varautua. Venäjä viestii ”punaisista linjoista” joita länsimaiden ei tulisi Ukrainaa tukiessaan ylittää, vaikka se on sodassa jo lähes kaikki kansainvälisen oikeuden ja moraaliteetin rajat itse ylittänyt.

Limnéll kirjoittaa, että toistuvat uhkaukset ja propaganda länsimaihin ovat myös viestejä Venäjän sisälle. Tarinaa ”yhteisestä länsimaisesta vihollisesta” toistetaan voimakkaasti ja sitä miten tärkeää Venäjän on puolustautua kaikin keinoin lännen uhkaa vastaan.

– Viestien yksi merkitys on hankkia oikeutusta yhä voimakkaammalle koko yhteiskunnan valjastamiselle sotatoimiin. Yhteisen uhkan painottamisella halutaan yhdistää kansaa. Uhkauksia halutaan myös luoda kuvaa voimakkaasta omasta johtajasta ja hallinnon määrätietoisesta toiminnasta.

Venäjältä kantautuvat viestit ilmentävät hänen mukaansa myös hermostuneisuutta ja epävarmuutta Venäjän johdossa, etenkin kun Kremlissäkin on varmasti Limnéllin mukaan jo ymmärretty, miten suuri strateginen virhe oli hyökätä Ukrainaan.

– Kun positiivisia omien toimien viestejä ei juuri ole jaettavaksi, on helpompi vaihtoehto vierittää tilannetta muiden syyksi ja voimistaa propagandaa.

– Tärkeää on, että länsimaiden päättäväisyys niin Ukrainan tukemisessa kuin omasta turvallisuudesta huolehtimisessa ei heikenny tämän informaatiovaikuttamisen seurauksena. Päinvastoin – päättäväisyyden tulee omissa toimissamme olla nyt entistäkin määrätietoisempaa, Limnéll päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)