Täydennysjoukkoja matkalla rintamalle. (SA-kuva)

Jatkosodassa 35000 miestä siirtyi käpykaartiin – motiivit olivat monenlaiset

Karkureista valtaosa oli miehistöä, vain 3,7 prosenttia oli aliupseereita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

FT, tietokirjailija Tuija Saarinen-Härkönen käsittelee teoksessaan jatkosodan ajan sotilaskarkuruutta. Sillä tarkoitetaan ilmiötä, jossa henkilö poistuu hänelle määrätystä palveluspaikasta tai joukosta ilman lupaa tai jättää saapumatta niihin.

Kansan suussa karkureista käytettiin eri puolilla Suomea erilaisia nimityksiä, kuten hiipparit, metsäveikot, metsäläiset, metsäkaartilaiset, käpykaartilaiset ja paskahousut.

Suomalaisia sotilaskarkureita oli jatkosodan aikana ainakin 35 000 miestä. He olivat valtaosin miehistöä, karkureista 3,7 prosenttia oli aliupseereita.

Monenlaiset motiivit

Sotilaskarkuruutta ilmeni koko jatkosodan ajan, mutta tilastoissa näkyy selkeästi kolme ajankohtaa, jolloin karkureita oli huomattavasti enemmän. Ensimmäinen liittyy jatkosodan liikekannallepanoon, jossa osa miehistä vältteli mobilisaatiota tietoisesti välttääkseen rintamalle joutumista.

Toinen hyppäys tilastoissa tapahtui jatkosodan hyökkäysvaiheessa, jossa armeija eteni ja saavutti vanhan rajan. Sen ylittäminen aiheutti joukko-osastoissa nurinaa. Joidenkin mielestä urakka oli tehty, kun talvisodassa menetetyt alueet oli saatu takaisin.

Viimeinen suuri karkuruusaalto tapahtui kesän 1944 torjuntataisteluiden aikana. Vihollisen massiivinen hyökkäys aiheutti joillakin rintamalohkoilla pakokauhua ja miehiä pakeni yksin tai ryhmissä.

Syitä rintamapalveluksen välttämiseen ja rintamalta pakenemisiin oli useita. Yksi syy oli pelko oman henkensä menettämisestä. Osalla oli karmeita muistoja talvisodasta. Joukossa oli myös kommunisteja, jotka eivät tahtoneet taistella Neuvostoliittoa vastaan.

Lisäksi rintamaoloissa oli tilanteita, joissa huolto ei toiminut kunnolla, joten heikolla ravinnolla ja vähäisellä unella sinnitellyt mies saattoi kokea niin suurta väsymystä, että hän päätti paeta rintamalta.

Käpykaartiin siirtyi heitäkin, jotka eivät sopeutuneet armeijan kuriin, autoritaarisuuteen ja jatkuvaan muiden joukossa oloon.

Oli selvää, ettei julkisuus ollut sotilaskarkureiden puolella, heidät kuvattiin uutisissa negatiiviseen sävyyn eli täydellisiksi vastakohdiksi rehdeille sankaritekoja suorittaville rintamamiehille. Uutisointi saattoi myös toimia ennaltaehkäisevänä tekijänä. Kun väsynyt etulinjasotilas luki sotilaskarkureiden saamista rangaistuksista, se saattoi vähentää hänen omaa haluaan paeta tehtävistään.

Pasifisti Palmgren

Karkureiden joukossa oli myös sotaa vastustavia pasifisteja. Heihin lukeutui vuonna 1912 syntynyt filosofian kandidaatti Raoul Palmgren, tunnettu pasifisti ja marxilainen sosialisti.

Palmgren osallistui 1930-luvun kulttuuritaisteluihin useissa järjestöissä, muun muassa Tulen kantajissa, Akateemisessa Sosialistiseurassa ja Soihdussa. Palmgrenia on sanottu yhdeksi 1930-luvun johtavaksi vasemmistokriitikoksi. Vaikka Palmgren oli pasifisti, hän osallistui talvisotaan rivimiehenä.

Jatkosodan syttyessä Palmgren oli Tampereen kaupunginkirjaston johtaja. Hän sai kutsun asepalveluun jatkosodan alkaessa. Hän anoi ensin lykkäystä asepalvelukseen astumiseen vedoten kirjaston hoitoon ja väitöskirjatyöhönsä, mutta lykkäystä myönnettiin vain kuukaudeksi.

Lykkäyksen jälkeen hän vetäytyi heinä-elokuussa 1941 piilopaikkaansa etelähämäläiseen maalaistaloon. Päivät hän teki peltotöitä, mutta yöt Palmgren piileskeli talon riihen alle rakennetussa korsussa. Palmgren joutui vaihtamaan piilopaikkaa usein, sillä naapurit alkoivat kiinnittää huomiota tuntemattomaan heinämieheen.

Lopulta hänet pidätettiin maaliskuussa 1942 ja tuomioksi tuli neljä ja puoli vuotta kuritushuonetta, mutta jatkosodan päätyttyä hänet vapautettiin.

Karkurit piiloutuvat jopa kookkaisiin huonekaluihin

Pakoilevalla sotilaskarkurilla oli vaihtoehtona jäädä rintaman tuntumaan tai pyrkiä kohti siviiliasutusta. Osa miehistä jäi piileskelemään Itä-Suomeen evakuointien tyhjiksi jättämiin kyliin. Toiset taas vaelsivat kohti omia kotejaan, jotka saattoivat sijaita satojen kilometrien päässä. Usein sotilaskarkuri piileskeli kotonaan tai sukulaisensa tai jonkin ystävän asunnossa.

Kotona piileskely oli ymmärrettävää, sillä karkureillahan ei ollut elintarvikekortteja, joten he olivat täysin riippuvaisia avustajiensa toimittamasta ruoasta. Karkurin piilopaikka saattoi sijaita asuin- tai piharakennuksen alla, sen vintillä tai rakennuksen sisällä väliseinän takana.

Jos palvelusta paossa ollut piileskeli kotonaan tai sen lähistöllä, hän saattoi tehdä kotipiirissään erilaisia töitä ja paeta piilopaikkaansa, kun etsijöiden huomattiin lähestyvän. Tietenkin jatkuva varuillaan oleminen kävi hermoille.

Karkureiden tiedettiin piiloutuneen kookkaiden huonekalujen sisään, vuonna 1943 eräs mies löydettiin leposohvan sisään piiloutuneena. Osa tyytyi yksinkertaisimpiin piiloihin, etsinnöissä sotilaita löytyi vaatekaapeista ja sänkyjen alta.

Kesällä 1944 saatiin kiinni sotilas, jonka oli piileskellyt kaksi vuotta metsissä ja siinä ajassa hän oli rakentanut peräti kahdeksan korsua. Kesät hän kertoi nukkuneensa puiden alla paperisäkkeihin kääriytyneenä.

Tuija Saarinen-Härkönen: Sotaan väsyneet. Sotilaskarkurit jatkosodassa. 291 sivua. Docendo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)