Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, joka mahdollistaa verohyvityksen suurille puhtaan siirtymän investoinneille.
Esityksen tavoitteena on edistää teollisuuden siirtymää kohti ilmastoneutraaliutta tukemalla merkittäviä investointihankkeita.
Investointihyvitys voidaan myöntää seuraaviin investointihankkeisiin:
-uusiutuvan energian mukaan lukien vedyn tuotanto ja energian varastointi
-tuotantoprosessien vähähiilistäminen ja energiatehokkuus
-ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisten laitteistojen sekä niiden komponenttien ja raaka-aineiden tuotanto.
Verohyvitystä myönnetään 20 prosenttia investoinnin hyväksyttävistä kustannuksista, ja se on suunnattu ainoastaan suuriin investointeihin. Hyväksyttävien kustannusten on oltava vähintään 50 miljoonaa euroa, ja hyvityksen enimmäismäärä on 150 miljoonaa euroa.
Hyvitys vähennetään tuloverosta investoinnin valmistumisvuonna sekä sitä seuraavana 19 verovuotena. Vähennys tehdään sitä mukaa, kun yhtiölle syntyy maksuunpantavaa yhteisöveroa. Investointihyvityksestä voi käyttää vuosittain enintään kymmenesosan hyvityksen kokonaismäärästä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) näkee verohyvityksen merkittävänä kasvutoimena.
– Tiedossa on kolmisenkymmentä tällaista suurta investointihanketta. Mikäli ne kaikki toteutuvat, puhutaan jopa miljardien investoinneista Suomeen. Talouskasvu vaatisi juuri tällaisia investointeja – uusia tehtaita ja tuotantolinjoja pitää uskaltaa rakentaa. Valtio kantaa oman vastuunsa takaamalla vakaan ja ennustettavan investointiympäristön, Purra sanoo tiedotteessa.
Tukea haetaan Business Finlandin vahvistamalla lomakkeella, ja hakumahdollisuus pyritään avaamaan mahdollisimman pian.
Valtiovarainministeriö huomauttaa, että keskustelut komission kanssa valtiontuen hyväksyttävyydestä yhteismarkkinoille ovat vielä kesken. On mahdollista, että keskustelujen seurauksena komissio edellyttää vielä muutoksia investointihyvitystä koskevaan lakiin. Näillä muutoksilla voi olla vaikutuksia myös tuen myöntämisen edellytyksiin.
Verohyvityksestä päätettiin alun perin hallituksen viime kevään kehysriihessä.