Suomen maaperässä, hieta-, hiesu- ja savikerrosten keskellä kulkee yksi suomalaisen huoltovarmuuden tukirangoista: yhteensä 112 000 kilometriä talousvesiverkostoa ja 53 000 kilometriä viemäriverkostoa. Putkikilometrejä on Suomen maaperään kaivettuna yhtä paljon kuin pinta-alaltaan kolmanneksen suuremmassa naapurissamme Ruotsissa.
Suomen vanhimmat vesijohdot ovat peräisin 1800-luvun lopulta. Kun Mannerheimintien peruskorjaus Helsingissä keväällä 2023 alkoi, kaivuri kauhaisi maanpinnalle vesijohdon pätkiä, jotka olivat kuljettaneet talousvettä kaupunkilaisille jo 146 vuoden ajan. Putket oli otettu käyttöön aikakautena, jolloin Suomi oli vasta hiljan saanut oman markan ja Helsingin ja Hämeenlinnan välinen junarata oli yhdistetty Pietarin rataan.
Nyt junaliikenne Pietariin on pysähdyksissä Venäjän hyökkäyssodan vuoksi ja vesilaskut maksetaan euroilla. Mutta osa käyttövedestä virtaa yhä vanhoissa putkissa, ja nuorempikin verkosto alkaa olla saneerausiässä.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tuttu teksti presidentti J.K Paasikiven muistomerkissä Lasipalatsin aukiolla Helsingissä sai tammikuussa uuden merkityksen, kun vettä pulppusi litratolkulla Mannerheimintielle ja haljennut vesijohtoputki huuhtoi maa-ainesta niin, että maa Paasikiven muistomerkin alla vajosi. Äkillinen sään lauhtuminen sai 1950-luvulta peräisin olevan putkiston halkeamaan ja korjauksia jouduttiin tekemään 70 metrin matkalta.
Kaupunkilaisten kengät kasteleva putkirikko saa mediassa näkyvyyttä, mutta maanpinnan alla tihkuttelee myös näkymätön rahareikä. Korsnäsissä Pohjanmaalla havahduttiin viime vuonna siihen, että putkistosta häviää vettä. Vuotokohtaa ei kuitenkaan löydetty. Vasta tämän vuoden puolella vuoto paikallistettiin yöllisessä testailuoperaatiossa kunnantalon lähellä sijaitsevaan metsikköön ja se saatiin korjattua.
Ylen mukaan vettä oli valunut hukkaan kuukausien ajan peräti 150 kuution eli 150 000 litran vuorokausivauhtia. Määrä on yli neljännes siitä, mitä kyseisissä putkissa normaalisti vuorokaudessa virtaa. Eikä kerta ollut edes ensimmäinen. Nyt Korsnäsissä on päätetty asentaa vesiputkiston valvontajärjestelmä, joka maksaa noin 100 000 euroa.
Korsnäs ei ole vuoto-ongelmansa kanssa yksin. Arvioiden mukaan noin 10–20 prosenttia vesijohtoverkostojen vedestä menee hukkaan vuotojen vuoksi. Vuosittain putkien saumoista tihkuu maaperään satoja miljoonia litroja vettä.
Vesilaitosten yhdistyminen avittaisi korjausinvestoinneissa
Suomessa on noin 1100 vesihuoltolain tarkoittamaa vesihuoltolaitosta. Näistä noin 400 on kuntien laitoksia ja loput asiakkaidensa omistamia osuuskuntia tai yhtymiä.
Valtaosa laitoksista on pieniä, alle sadantuhannen vesikuution yksiköitä. Niitä hoidetaan pienellä henkilöstöllä, osaa jopa vapaaehtoisvoimin. Yli miljoonan kuution vesimääriin yltää vain 80 vesilaitosta koko maassa.
Vesihuoltolaitosten tärkein omaisuuserä on maan alla kulkevat vesijohtoverkostot. Niiden hintalappu on maaliskuussa julkistetun ROTI — rakennetun omaisuuden tila 2025 -raportin mukaan 24 miljardia euroa. Vaikka korjausinvestointeja tehdäänkin, ne eivät kuitenkaan riitä kattamaan vesihuoltoverkostojen korjausvelkaa. Tilanne on päinvastoin heikentynyt, rakennetun ympäristön tiedekunnan dekaani Pekka Verho Tampereen yliopistosta muistutti raportin julkaisutilaisuudessa.
Tämä näkyy myös kentällä. Vesijohtoverkostojen saneeraustarve on Suomen Vesilaitosyhdistyksen mukaan tällä hetkellä noin nelin–viisinkertainen verrattuna vuosina 2016–2018 tehtyihin korjausinvestointeihin. Seuraavan 20 vuoden aikana talousvesi- ja viemäriverkostojen saneeraushankkeisiin pitäisikin löytyä yli kymmenen miljardia euroa, jotta korjausvelka saataisiin maksettua.
Vuositasolla tämä tarkoittaa noin 480 miljoonaa euroa. Se tekee noin kolmetuhatta euroa per putkikilometri.
Korjausvelan lisäksi vesihuollon kustannuksia nostaa ensi vuonna voimaan astuva yhdyskuntajätedirektiivi, joka edellyttää entistä tarkempaa lääke- ja muiden haitta-aineiden puhdistamista jätevedestä olkoonkin, että osaan kustannuksista maksumieheksi tulee laajennetun tuottajavastuun mukaisesti lääkeaineiden ja kosmetiikkatuotteiden valmistajat. Myös energiatehokkuusvaatimukset tuntuvat vesilaitosten kukkarossa.
Kunnissa on totuttu ajattelemaan, että jokaisella kunnalla on oltava oma vesilaitos. Suomen Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtajan Riku Vahalan mukaan harva vesilaitos tai vesiosuuskunta selviää kuitenkaan tulevaisuuden haasteista yksin, kun investointitarve kasvaa. Vahala kannustaakin kuntapäättäjiä ja vesiosuuskuntien jäseniä tekemään yhteistyötä tai yhdistämään laitoksia, jotta tarvittavat investoinnit eivät jää tekemättä.
– Monen pienen laitoksen ongelmat ratkeaisivat sillä, että ne liittyisivät isompaan laitokseen, jos molemmat osapuolet sitä vain haluavat. Itse näen, että näissä tapauksissa yhteistyö ympäristökuntien kanssa on se avainratkaisu, Vahala sanoo.
Samaan asiaan kiinnitetään huomiota myös ROTI-raportissa. Sen yksi tärkeä viesti on, että vesihuolto tarvitsee ammattimaista johtamista. Jos kunnallista vesihuoltoa hoitaa yksi puolipäiväinen henkilö, osaaminen ja ajankäyttö eivät voi riittää siihen, että pystyttäisiin kuromaan korjausvelkaa umpeen, Pekka Verhon vetämä asiantuntijapaneeli alleviivaa.
– Lisäksi meillä on valtava määrä osuuskuntia, joissa ei välttämättä ollenkaan ole huomioitu sitä, että jonain päivänä kaikki investoinnit pitää korjauksien ja uusinvestointien kautta tehdä uudelleen, Verho sanoo.
Osaamis- ja rahoitusvajeen ohella monella osuuskunnilla on edessään toisenlainen haaste – osuuskunnan jäsenten ikääntyminen. Harvaan asutuilla alueilla ei yksinkertaisesti ole nuoria osuuskuntia jatkamaan.
Halpa vesi ei ole itseisarvo
Jyväskylässä vesilasi meni nurin keväällä 2020. Kaupunginhallitus päätti keskeyttää meneillään olleen selvityksen, joka koski muun muassa Jyväskylän vesihuollosta vastaavan Alva-yhtiön vähemmistöosuuden myyntiä. Kaupungin poliittinen johto ymmärsi, ettei vesihuoltoakin hoitavan yhtiön osamyynti tulisi koskaan menemään läpi kaupungin päätöksenteossa. Ei, vaikka kaupunki kuinka vakuutti, ettei sen määräysvalta mihinkään häviä.
Tapaus Alva herätti suomalaiset keskustelemaan siitä, kuka omistaa veden. Syntyi kansalaisaloite, joka sai nopeasti eduskuntaan etenemiseen tarvittavat allekirjoitukset taaksensa. Syyskuussa 2021 Vesi on meidän -kansalaisaloite sai eduskunnassa yksimielisen kannatuksen.
Ensimmäinen lausuntokierros viime kesältä oli aloitteentekijöille pettymys. Se olisi vahvistanut kuntien vesihuoltolain omistusta nykyisestä lainsäädännöstä, missä rajoituksia ei ole ollenkaan, mutta sallinut silti vähemmistöosuuden myymisen. Osa näki tämänkin riskinä. Saadun palautteen perusteella selvitettiin, salliiko perustuslaki mahdollisuuden kieltää vesihuoltolaitosten myyminen kokonaisuudessaan.
Uudelle lausuntokierrokselle lähetetyssä esityksessä pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus esittää, että vesihuoltolaitokset on pidettävä täysin julkisessa omistuksessa. Edes vesihuoltolaitosten osia ei saisi myydä ulkopuolisille.
Samalla se antaisi kunnalle etuosto-oikeuden, jos kunnan alueella oleva yksityinen vesihuoltolaitos tai sen osa tulisi myyntiin. Nykyiseen osuuskuntamuotoiseen vesihuoltotoimintaan ei ole tulossa muutoksia.
Tuhansien järvien maassa vettä on opittu pitämään halpana hyödykkeenä. Tampereen yliopiston dekaani Pekka Verho sanoo, että korjausvelka vesijohtoverkostossa on jo sitä luokkaa, että kuntapäättäjien on hyväksyttävä sekin vaihtoehto, että vesimaksuja pitää myös korottaa. Hän muistutti ROTI-raportin julkistustilaisuudessa, että nyt kun vesilaitosten omistaminen halutaan betonoida, omistajan pitää ymmärtää myös se, että vesimaksuilla kerätyllä varallisuudella pitää huolehtia investoinneista ja kunnossapidosta.
Vesilaitosyhdistyksen Riku Vahala kertoo, että vesi maksaa kuluttajalle eri puolilla Suomea suunnilleen saman verran, vaikka käyttäjien määrä suhteessa verkostoon vaihtelee. Keskimääräinen veden hinta kotitalouksille on Suomen Vesilaitosyhdistyksen mukaan noin 0,84 euroa per päivä per henkilö. Esimerkkilaskelma on tehty omakotialueelle, jossa vettä oletetaan kuluvan henkeä kohti noin 120 litraa päivässä. Juomaveden ohella vettä kuluu kotitalouksissa ruoanlaittoon, peseytymiseen ja pyykinpesuun.
Vahala on Verhon kanssa samaa mieltä vesimaksujen korottamistarpeesta. Halvan veden ei pitäisi olla kunta- ja vesilaitospäättäjille itseisarvo, vaan kerättyjen vesimaksujen tulisi olla sellaisella tasolla, että laadukkaan käyttöveden tuottamisen lisäksi rahaa riittäisi myös investointeihin ja korjausvelan pienentämiseen. Hän peräänkuuluttaakin tulevilta kuntapäättäjiltä ”vesiviisautta”.
– Noin 80 prosenttia vesilaitosten kustannuksista on kiinteitä kustannuksia eli täysin riippumattomia veden kulutuksesta. Nämäkin pitää saada katettua, hän muistuttaa.
Vahala on kuitenkin realisti. Vesihuoltotaksoja ei voi ihan loputtomasti korottaa, sillä jossain kohtaa kuntalaisten sietoraja tulee vastaan.
Vesilaitosten valvontaa on kiristetty
Rapistuva verkosto ja vesilaitosten omistusjärjestelyt eivät ole ainoa huolenaihe, joka vesilaitoksiin on viime vuosina kohdistunut. Joku murtautui Tampereella sijaitsevaan Tesoman vesitorniin heinäkuussa 2024. Vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Hervannan kaupunginosassa tehtiin samoihin aikoihin murto paineenkorottamoon.
Aiemmin kesällä hälytys oli pärähtänyt päälle naapurikunnassa Kangasalla sijaitsevassa vedenottamossa. Poliisi tutki tapauksia, mutta mitään sabotaasiin, ilkivaltaan tai varkauksiin liittyvää ei tutkinnassa ilmennyt.
Huoltovarmuuskeskus oli jo vuotta aikaisemmin kehottanut huoltovarmuuskriittisiä yrityksiä – kuten vesilaitoksia – nostamaan varautumistasoaan erityisesti kriittisen infrastruktuurin osalta. Syynä kehotukselle oli Venäjän hyökkäyssodan synnyttämä turvallisuusympäristön muutos. Myös ilmastonmuutos on vaikuttanut varautumistarpeen muutokseen.
Huoltovarmuuskeskuksesta muistutetaan, että vesihuollon osalta varautumistarve on monitahoinen, sillä kyse on koko kunnan ja samalla yhteiskunnan huoltovarmuudesta. Tähän velvoittaa jo lakikin. Vettä tarvitaan kotitalouksien ohella niin terveydenhuollossa, teollisuudessa kuin ruokahuollossakin. Myös ROTI-raportissa kiinnitetään huomiota rakennettuun infraan kohdistuviin riskeihin ja korostetaan, että korjausvelan umpeenkuromisen ohella euroja olisi riitettävä myös turvallisuudesta huolehtimiseen.
Suomen Vesilaitosyhdistyksessä vesihuollon haavoittuvuutta pidetään kohtuuttoman suurena. Tilanteeseen on kuitenkin jo herätty. Kentällä tehtyjä turvatoimia ei Vahala tiimeineen eikä Huoltovarmuuskeskus halua sen tarkemmin avata.
Yleisesti ottaen varotoimet liittyvät lukituksiin, kulunvalvontaan, sähkönsaannin varmistamiseen poikkeustilanteissa, alueiden aitaamiseen, tietoturvasta huolehtimiseen ja kyberiskujen estämiseen sekä siihen, että henkilökunnalla on osaamista, se tietää roolinsa ja osaa olla valppaina jos jotain poikkeavaa ilmenee.
Jokainen kuntalainenkin voi osaltaan auttaa alueensa vesilaitosta varautumisessa. Kun kotona on kanistereissa vettä kolmen päivän tarpeisiin, kriisitilanteessa kuntalaisen tarvitsema yksittäinen pisara ei enää ole se kriittinen pisara.
Artikkeli on julkaistu alun perin Nykypäivässä 1/2025.