Joe Biden on hätää kärsimässä monestakin syystä. Istuvalle Yhdysvaltain presidentille ja demokraateille aiheuttaa päänvaivaa juuri nyt varsinkin Bidenin suosion kertakaikkinen romahtaminen kahdessa demokraattien vaalimenestyksen kannalta ensiarvoisen tärkeässä etnisessä ryhmässä – mustien ja latinoiden parissa. Jo useiden vuosikymmenien ajan nämä kaksi äänestäjäryhmää ovat muodostaneet demokraattien vaalikoalitiosta miltei puolet. Ilman näitä he eivät voi menestyä.
Nyt vuonna 2024 mustista ja latinoista on kyselyiden mukaan kuitenkin lipeämässä Donald Trumpin ja republikaanien taakse hyvin huomattavia, mahdollisesti ratkaisevan suuria määriä. Ilmiössä on kyse jo jonkin aikaa käynnissä olleen pääpuolueiden kannattajakuntien uusjaosta, joka nyt on selvästi kiihtynyt. Demokraattien on pikaisesti vastattava tähän kehityskulkuun, sillä edes parin prosenttiyksikön menetykset näissä kahdessa äänestäjäryhmässä voisivat taata Trumpin voiton.
Uusimpien tutkimusten mukaan mustien äänestäjien identifioitumisessa demokraattipuolueeseen on viimeisten kolmen vuoden aikana tapahtunut peräti kahdenkymmenen prosenttiyksikön lasku. Vielä vuonna 2020 Biden sai heidän äänistään 87 prosenttia ja Trump vain 12 prosenttia, mutta uusimmassa New York Timesin/Sienan kyselyssä heistä aikookin nyt äänestää Trumpia ennen kokemattomat 23 prosenttia.
Historiallisessa katsannossa tällaiset luvut ovat järisyttäviä. Yksikään demokraattien ehdokas ei näet ole saanut presidentinvaaleissa mustien äänistä vähempää kuin 80 prosenttia kertaakaan sitten 1960-luvun eikä yksikään republikaanien ehdokas yli puoleen vuosisataan enempää kuin tuo Trumpin viimekertainen 12 prosenttia. Edes lähelle Trumpin nykyisiä kannatuslukuja pääsivät ainoastaan Dwight Eisenhower vuonna 1956 ja Richard Nixon neljä vuotta myöhemmin.
Vieläkin selvemmin Trumpin kannatuksen noususuuntaus on havaittavissa latinoväestössä. Koska äänestysikäisistä on latinoja enemmän kuin mustia ja koska heidän äänestysaktiivisuutensa on ollut viime vuosina kasvussa, ovat he vuoden 2024 vaalien kannalta mustiakin äänestäjiä tärkeämpiä. Täysin riippumatta siitä, että oli tullut rasistiksi ja muukalaisvihaajaksi jo kauan sitten leimatuksi, Trump sai heiltä enemmän ääniä jo vuonna 2016 kuin kaksi aiempaa republikaanien ehdokasta. Neljässä vuodessa hänen äänisaaliinsa nousi vielä tuolloisesta 28 prosentista viime vaalien 32 prosenttiin.
Uusimmassa Fox Newsin kyselyssä jo peräti 46 prosenttia latinoista kertoo aikovansa äänestää Trumpia tällä kertaa. Aina viime joulukuusta lähtien hän on johtanut useimmissa muissakin latinoiden aikomuksia kartoittaneissa kyselyissä. Sanalla sanoen kukaan aiempi republikaaninen presidentti tai presidenttiehdokas ei ole ollut yhtä suosittu latinoiden parissa kuin Donald Trump. Vain George W. Bush pääsi lähelle vuonna 2004.
Ongelma on nyt käynyt demokraateille jo niin akuutiksi, että Biden on jo lähetetty kiertueelle latinoväestöltään väkirikkaisiin Arizonaan ja Nevadaan, jotka tämän vuoden vaaleissakin kuuluvat ratkaiseviin vaa’ankieliosavaltioihin. Kummassakin Trump johtaa selvin luvuin. Niissä Biden on toistanut samaa vanhaa, viimeiset kahdeksan vuotta lakkaamatta vuodatettua mantraa siitä, kuinka Trump on rasisti ja ”halveksuu latinoita”, eikä välitä mistään näille tärkeästä asiasta.
Aivan näin heppoisin eväin ei Bidenin kadonnutta kansansuosiota saada toki palautettua. Toisin kuin demokraattien ja valtamedian vaalipuheista voisi kuvitella, rasismi ja rodullisuus eivät näet ole latinoille ja mustille suinkaan kaikki kaikessa, eikä niitä nähdä kaikkialla ja koko ajan. Myös heitä kiinnostavat ensisijaisesti aivan muut, jokapäiväisen elämän konkreettiset asiat. Näiden suhteen republikaanien sanoma näyttää vetoavan heihin aina vain enemmän.
Mustat ja latinot muistavat hyvin, kuinka heidän työllistymisasteensa ja tulotasonsa nousivat Donald Trumpin vuosina ja kuinka huonoksi heidän tilanteensa on sittemmin käynyt.
Keskimäärin molemmat yhteisöt ovat varsin arvokonservatiivisia ja enenevästi myös talouskonservatiivisia. Kummankaan enemmistö ei enää ole kiinnostunut demokraattien yhä kaupittelemasta valtiokeskeisen vasemmistolaisen talouspolitiikan ja woke-identiteettipolitiikan sekoituksesta. Elleivät demokraatit pian osaa tarjota jotain ihan muuta, he eivät näissä yhteisöissä tule kohta enää menestymään.
