Sotiin liittyvistä kummallisista aistimuksista on kirjoitettu paljon. Aineistoa kertyy koko ajan maailman eri kansakuntien kohdatessa kärsimysnäytelmiä. Niihin liittyvät arvoitukselliset syyt ja seuraukset jäävät leijumaan niin kokijoiden itsensä kuin kuulijoidenkin mielikuvituksessa. Selittämättömät tapahtumat panevat halun selittää.
Todelliset tapahtumat saavat jatkoa ihmisten unissa ja kuvitelmissa. Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissamme niin sotilaat kuin kaikki kansalaisetkin kohtasivat yliluonnollisia kokemuksia. Niitä tutkijat ovat vuosikymmenten mittaan keränneet ja arkistoineet.
Epätoivo, väsymys ja pelko ovat ruokkineet mielikuvitusta niin, että joskus niiden levittäminen katsottiin sodan käynnin kannalta jopa vaaralliseksi. Huhujen levittäminen sotatilanteessa saattoi häiritä koko kansakunnan kykyä puolustautua.
”Rauhasta nähtiin unia. Aina oli esillä Suomen kartta, ja siitä leikattiin osa pois. Rintamalla nähdyssä unessa Suomen kartta oli levitettynä kämpän seinälle. Kartta muuttui vähitellen punaisenruskeaksi. Unennäkijä kertoi näkynsä tovereilleen, ja se meni sotaherrojen tietoon. Hänet kutsuttiin komppanian toimistoon ja uhattiin vangita, jos hän ei lopettaisi unen kertomista. Kyllä hän lopettikin, mutta totesi, että unennäösta parin viikon päästä tuli helvetin kiire perääntyä Kannakselta.”
Kaikki elivät sodan kauhuissa
Kansallisella tasolla kärsimys oli laaja-alaista. Tutkija ja tietokirjailija Satumaarit Myllyniemi konkretisoi ilmiötä: sota-aikana puolustusvoimien palveluksessa menehtyneitä suomalaisia ja vapaaehtoisia ulkomaalaisia oli lähes 95 000. Lukuun ei sisälly partisaanien surmaamat ja kotiseutujen ilmapommituksissa kuolleet. Valtaisa määrä kansalaisia haavoittui tai järkkyi mieleltään.
Jokaisen sotauhrin tarinaan liittyy yksi tai useampi kertomus, aavistus tai väite. Vaikka traagisesta tapahtumasta oli kulunut jo vuosia, siihen liittyviä syy-yhteyksiä ja enteitä muisteltiin. Selitykset saivat monasti yliluonnollisia piirteitä. Menehtyneiden kohtaloita väritettiin, totuuteen tai kuvitelmiin perustuvia piirteitä lisättiin.
Hyvin tyypillisiä olivat jälkikäteen ”keksityt” havainnot. Jokin arkisen elämän tapahtuma sai surun murtaman mielessä painavan ennusmerkin painoarvon. Kotona saattoi tapahtua jotakin epätavallista, joka ajoittui jälkikäteen mietittynä juuri siihen samaiseen hetkeen, jolloin talon poika koki rintamalla loppunsa.
Kaatunut poika saattoi kertoman mukaan tulla lohduttamaan keskellä yötä kuin ilmielävänä äitinsä luokse. ”Äiti, ei saa niin paljon itkeä. Minun on hyvä olla. Itku vain tuo häiriötä ja kyyneleet kastelevat haudassa. Liikaa ei saa murehtia.” Tämä sanoma vaikutti äitiin rauhoittavasti. Kaipaus jäi salaiseksi sydän asiaksi. Kuvitelmat tai unet saattoivat siis lohduttaa vapauttavalla tavalla.
Edellä kerrotun kaltainen tarina liittyi mitä ilmeisimmin aivan tavallisen äidin kokemuksiin. Sellaisia eivät olleet ne, joita nähtiin voimakkaiden lääkeaineiden vaikutuksenalaisina. Pervetiinin tai morfiinin vaikutuksia ei arkistossa pahemmin eritellä tai oteta esille, mutta joissakin tapauksissa huumeilla saattoi olla selitys kummallisiin kokemuksiin. Esimerkiksi eräs Kannaksella 1944 haavoittunut veteraani muisteli morfiinia saatuaan ruusujen kukkineen.
Jopa Mannerheim kuunteli ennustajaa
Yksi sota-aikojen ja sen jälkeistenkin vuosikymmenten ennustajakuuluisuus oli oululainen Aino Kasinen. Hänen luonaan kävivät neuvoja ja uskonvoimaa saamassa sadat henkilöt – tavalliset kansalaiset kuin viranomaisetkin. Kassisen ennustajan- ja aavistajankyvyt olivat joissakin tapauksissa osoittautuneet paikkansa pitäviksi.
Valonkantajat -teoksessa (Perttu Häkkinen & Vesa Iitti) kerrotaan Aino Kassisen nähneen ennalta talvisodan synnyn (sinänsä ei kaiketi mikään suuri ihme). Kassinen väitti saaneensa Helsingin pommituksista ilmoituksen etukäteen. Itsensä marsalkka C. G. E. Mannerheimin kerrotaan kääntyneen Kassisen puoleen (lieneekö ihan tarkalleen totta). Kaasisen mainitaan lohduttaneen marskia:
”Suomi ei jää vieraan jalkoihin. Saamme rauhan, mutta se vaatii uhrauksia. Paremmat ajat koittavat. Venäläiset tulevat tänne lyhyeksi aikaa, mutta lähtevät pois. Suomi selviää kyllä”. Oliko tuosta minkäänlaista hyötyä Mannerheimille ja Suomen sodankäynnille, tuumailu jääköön omaan arvoonsa.
Ihmepelastumisia
Sotiin liittyvät taianomaiset sattumukset ovat joillekin viihdettä, toisille vakavia todisteita henkimaailman olemassaolosta. Rauhan tultua syyskuun 1944 puolivälissä Suomi kävi Lapissa sotaan perääntyviä saksalaisia vastaan. Lappi on muutenkin taikojen maa, mutta tuo ”lasten sota” – tehtävään määrättiin huomattavasti nuoria sotilaita – synnytti erityisesti kertomuksia ihmeistä.
Rovaniemellä saksalaiset olivat sytyttäneet Rautiosaaressa kylän taloja palamaan, ja säästyneenkin talon ikkunaan on heitetty palopommi. Se ei kuitenkaan räjähtänyt. Kylällä ihmeteltiin ja lopulta tultiin päätelmään, että talon pelastuminen johtui paljosta seurojen pidosta ennen sotia. Taloon oli kuuleman mukaan kertynyt niin paljon pyhää henkeä, että se esti talon tuhoutumisen.
Uskomattoman tarinan voi tehdä joskus – jollei uskottavaksi – niin ymmärrettäväksi mahdollisen kertojan oma motivaatio. Yliluonnollisenkin tarinan takana voi piileskellä ketun häntä.
Satumaarit Myllyniemi: Yliluonnollinen sota 1939-1945. SKS kirjat 2021.
