Joko voi ihmetellä Suomen hidasta rokotusvauhtia?

Ekonomisti kysyy, onko koronan kukistamisessa kaikki todella kohdallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Milloin on soveliasta hämmästellä hidasta rokotusvauhtia ja avoimia rajoja ilman testauspakkoa, kun uusi koronamuunnos leviää?

Näin ihmettelee twiitissään Hypon pääekonomisti ja koronan tunteva Juhana Brotherus. Hän jatkaa huomauttamalla, että ”USA tilasi rokotteet etukäteen, jotta heti hyväksymisen jälkeen saatettiin aloittaa rokottaminen. Suomessa byrokratia esti?”.

–  Jo 10 prosentin rokotekattavuudella päästään pitkälle taudin taittamisessa. Nopea rokotus ensiarvoisen tärkeää taudin taittamisessa ja talouden toipumisessa. Hyvä muistaa: talouden toipuminen säästää myös ihmishenkiä tutkitusti. Ei pelkästään euroja, hyvinvointia ja onnellisuutta, Brotherus toteaa.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi tiistaina, että Suomi tulee lähiajat saamaan Pfizerin rokotetta niin, että sillä pystytään rokottamaan noin 15 000–20 000 suomalaista viikossa. Modernan rokotteen tulonkaan ei uskota juuri parantavan tilannetta.

Tammikuun aikana saataisiin siten rokotettua korkeintaan kenties vain alle 100 000 suomalaista.

Joukkorokotuksiin keväällä pääsemisen toivoksi on näin jäämässä Oxford/AstraZenecan rokote. Kuitenkaan vielä ei tiedetä edes sen myyntiluvan käsittelyn aikataulusta.

Brotheruksen twiittiketjussa ihmetellään, miksi lepsu meno ei kiinnosta ketään ja ”miksi Suomi katsoo vain tumput suorina sivusta?”.

– Hitaudesta tehty Suomessa hyve. Kyllä kaikkeen saa menemään paljon aikaa jos halutaan, yrittäjä Peter Vesterbacka twiittaa.

Ylilääkäri Harri Tohmo laskeskelee omassa twiitissään, että tällä vauhdilla neljän miljoonan suomalaisen rokottaminen kestää neljä vuotta.

LUE MYÖS:
Israelissa annettu jo puoli miljoonaa rokotusta

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)