VERKKOUUTISET

Jos PS:n suosio jatkaa laskuaan, vaikeuksia on odotettavissa

Picture of Heikki Vento
Heikki Vento
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.
Kokoomus on ulkopolitiikan valtias. Hallituksen suosio ja yhteistyökyky testataan syksyllä ja vaaleissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus johtaa ulkopolitiikka lähes yksin. Puolueiden kannatuskehitys sekä alue- ja kuntavaalit vaikuttavat eurovaaleja selvästi enemmän pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen toimintakykyyn.

Politiikassa on takana kaksi superviikonloppua. Niiden aikana pidettiin Euroopan parlamentin vaalit ja kolme puoluekokousta.

Eurovaalien tulosta tulkittiin reippaasti yli. Kansa äänesti hallituksen sosiaalipolitikkaa vastaan, kansa äänesti hallituksen puolesta, perussuomalaisten kannatus on laskenut pysyvästi, ja puolue saattaa lähteä hallituksesta.

Maltillisemmat arviot olivat toisenlaisia. Vasemmistoliiton taitava ja suosittu Li Andersson keräsi itselleen punavihreän blokin ääniä.

Kokoomus puolestaan varmisteli lähes yksinvaltaista asemaansa ulkopolitiikassa. Myöhemmin tänä vuonna viimeistellään historiallinen värisuora ulkopolitiikan johdossa, kun Henna Virkkusesta (kok.) tulee Euroopan unionin komission jäsen.

Virkkusen nimityksen jälkeen kaikki ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiset tehtävät ovat kokoomuksen hallussa. Presidentti on kokoomuksen entinen puheenjohtaja. Pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja EU-komissaari ovat kokoomuslaisia.

Eduskunnan suurta valiokuntaa johtaa Heikki Autto (kok.). Eurooppa- ja omistajaohjausministeri on sentään ruotsalaisen kansanpuolueen Anders Adlercreutz, ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa johtaa Kimmo Kiljunen (sd.).

Perussuomalaisten kehnon vaalituloksen jälkeen virisi keskustelu puolueen lähdöstä hallituksesta tai vähintään puheenjohtaja Riikka Purran erosta valtiovarainministerin tehtävästä.

Suomessa hallitukset hajoavat sisältä tai eroavat eduskuntavaalien jälkeen. Muiden vaalien jälkeen arki palaa ja puheet ministeristön vaihtamisesta loppuvat nopeasti.

Purran asema on edelleen vahva, koska hän ja Orpo ovat samaa mieltä talouspolitiikasta. Lisäksi valtiovarainministeri lyö politiikan syksyn alkutahdit, kun hallitus ryhtyy käsittelemään valtion ensi vuoden talousarviota.

Talousarvion käsittelyyn saadaan aina käsikirjoitetuksi pieni budjettiteatteri. Nyt se on hyvin mahdollista, koska alue- ja kuntavaalit ovat ensi vuonna.

Vaalien lisäksi toinen merkittävä virstanpylväs hallituksen taipaleella on kevään talouden kehysneuvottelu.

Orpon hallituksen toimintakyvyn kannalta kannatusmittaukset ovat eurovaalien tulosta tärkeämpiä. Jos perussuomalaisten suosio jatkaa laskuaan, vaikeuksia on odotettavissa.

Vaalitulos ja tuore Verianin Helsingin Sanomille tekemä mittaus pakottavat perussuomalaiset pitämään huolta heille tärkeiden hankkeiden etenemisestä. Hallituskumppaneille ei voi antaa enää erivapauksia.

Erityisesti Rkp:n uusi puheenjohtaja Adlercreutz joutuu olemaan olla varuillaan. Rkp on vierastanut hallituksen hanketta käännytyslaista.

Eduskunta äänestää maanantaina elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) luottamuksesta. Purra on tehnyt Rydmanista hallituskysymyksen.

Vuosi sitten Purra vielä sieti sen, että yksikään Rkp:n kansanedustaja ei tukenut luottamusäänestyksessä ministeri Vilhelm Junnilaa (ps.). Myöhemmin Junnila joutui tekemään hallituksessa tilaa Rydmanille.

Nyt Rkp:lla ei ole varaa kiukutella hallitusrintamassa. Tämä tuli selväksi välikysymyskeskustelussa torstaina, kun Rkp ilmoitti äänestävänsä kiltisti Rydmanin puolesta. Hallitus potki rivinsä suoriksi tulkitsemalla, että vasemmistoliiton Rydmanista tekemä epäluottamusesitys koskee koko hallitusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)