Ensin 1960-luvun suomalaiseen kulttuurielämään tuli intomielinen kommunismi, joka tislautui niin sanotuksi taistolaisuudeksi. Sen sallittiin pesiytyä Teatterikouluun, jota Eero Melasniemi ja papittarena vaimonsa Kristiina Halkola keittivät. Koulun opetus tähtäsi poliittisesti orientoituneeseen teatterilaitokseen, jonka tehtävä oli taistella kapitalismia vastaan.
Turkan tultua 1980-luvulla johtamaan näyttelijätyön opetusta ja muutamaksi vuodeksi koko laitosta, kommunistinen paatos väsähti, alkoi anarkistisen maailmankatsomuksen myyminen oppilaille. Metodina oli äärimmäisen fyysinen prässäävä koulutus, jossa ihmisyksilö litistettiin. Katja Kiuru oli tullut teatterikorkeakoulun oppilaaksi liian varhain, ja hänelle kävi koulussa kuin nuorelle ihmiselle voi vain käydä.
Kiurun kuvaus koulun opetusmetodeista on kuin paras malliesimerkki siitä, miten ihmisiin ei saa suhtautua ja miten ihmisiä ei tule koskaan kohdella. Ennen hänen tuloaan koulusta oli savustettu – oppilaiden ja opettajien painostamana – opettajana toiminut Iris-Lilja Lassila. Tämä oli nostanut melun laitoksessa vallitsevasta anarkiasta, mutta tuon ajan kiusaamis-paljastukselle valtamedia ei kallistanut korviaan.
Katja Kiurun aikana äärivasemmistolaisuus peittyi Turkan kehittelemään ”horkkateatteriin”, jossa hikijumpalla pyrittiin poistamaan kaikki turha. Turkka huoritteli naisoppilaitaan, opeteltiin panemaan takaapäin miehenä, ja vakiona lensivät päivittäiset solvaukset vaikkapa ämmämäisyydestä. Kaiken tuon tiennyt ns. kulttuuriväki suhtautui asiaan hienona uutuutena, ennakkoluulottomuutena. Turkan sadismin uhriksi joutuivat näyttelijät koulun ulkopuolellakin hänen ”vieraillessaan” teattereissa: monet sairastuivat työkyvyttömiksi.
Henkinen ja fyysinen väkivalta
Turkka oli saanut kyseenalaista mainetta 1960-luvun lopulla niin sanotun Joensuun teatterikapinan alulle panijana. Suomalainen äärivasemmisto tuki peittelemättä häntä useita teatteriarvostelijoita myöten. Taiteen nimissä sai ja monilta osin saa vielä tänäänkin tehdä liki mitä tahansa ilman, että aatesisaret tai -veljet haluavat asiaan puuttua. Metoo-raivokin on tässä hyvin valikoivaa.
Joensuun kapinan yksi kulminaatiopiste oli, kun Turkka kävi väkivaltaisesti kokoomuslaisen Jaakko Korjuksen kimppuun. Turkka sai puolustajikseen jopa niin vähemmistökommunisti Taisto Sinisalon kuin Rauno Setälän. Joensuu kesti häntä ikuisuudelta tuntuneet vuodet, joiden jälkeen änkyröiden oli pakko myöntää, ettei vallankumousta tullutkaan.
Katja Kiuru oli ollut lahjakkuus, joka esiintyi jo lapsena, pääsi ensiyrittämällä teatterikorkeakouluun ja sieltä suoraan Tampereen työväenteatteriin. Hän esiintyi huippusuositussa Ruusun aika –tv-sarjassa ja useissa elokuvissa. Kiuru kehuu ja kiroaa vuoron perään kokemaansa. Turkan koulutus raunioitti monet, fyysinen ja seksuaalinen viritys meni liiallisuuksiin. Parikymppisten opiskelijoiden tuli alistua Turkan keksintöihin. Kiuru kuvaa:
”Koulutuksessamme seksuaalisuuden korostaminen leimasi kaikkia kohtaamisia, ja sitä meitä Kino Helsinkiin katsomaan tulevat tiesivät lavalta saavansa. Pärskyviä eritteitä ja törkeää kielenkäyttöä… Pumpaten, täristen, rönöttäen. Erektiivisinä. Kuin lääkehuuruiset, punaisuuttaan kiiltävät miehiset elimet ”..
Tyypillistä turkkalaista, joka ei kyennyt todistamaan kunnianhimoista ammattitaitoa vaan yleisölle kohausten tuottamista. Heille oli opetettu oikeastaan vain yhtä ja samaa ähellystä ja tuijottamista, joka perustui harhaluuloon katsojien parhaasta: näkisimmekö taas jotakin sensaatioimaista.
Valtamedia suojelee kiusantekoa
Kiuru erkaantui vähitellen kuuluisuudesta ja koki tulleensa syrjäytetyksi. Kirja sisältää kuvauksia seksuaalisesta häirinnästä ja alistamisesta. Kun hän oli 18-vuotiaana aloittanut Turkan opissa, heti kaksi oppilasta lähti ovet paukkuen koulusta. Nyt asiasta nousisi melu, koska paljastukset ovat nousseet jopa muodiksi.
Koko kommunistisen ja turkkalaisten aikakausien vuosikymmenet Helsingin Sanomain Jukka Kajava ja Kirsikka Moring (ent. Siikala) peittelivät koulussa tapahtuvaa mielivaltaa ja sadismia sisältäviä metodeja.
Tänään Kiuru saattaa sähköposteissaan kertoa olevansa pitkäaikaistyötön, vähän yli 5-kymppisenä! Tämän hyvin tietopohjaisen kirjan vuoksi osa teatteriväkeä suorittaa irtioton Kiurun kuvauksista, mutta joitakin se voi rohkaista muuhunkin kuin Turkka-palvonnan jatkumoon.
Miten Kiuru pääsi eroon kirouksistaan? Ei kokonaisena mutta monenlaisten, ulkomaillekin suuntautuneiden opintoprojektien avulla. Hän on etsiskellyt teatterin tekemisen keinoja useiden tunnettujen auktoriteettien kautta. On ollut oraakkelitanssia, naamioteatteria, Stanislavskia, Reichia jne. Ne eivät näytä kuitenkaan herättäneen mielenkiintoa Kiurua ja hänen ammattiosaamistaan kohtaan. Uskovaiset vieroksuvat kyseenalaistajia. Nyt Kiuru on siirtynyt muunlaiseen työntekoon.
Kenties kyse on myös omanarvon tunteesta, joka ei salli yhteistä hymisemistä epäeettisten käytäntöjen puolesta. HS:n Turkkaa käsitellyt muistokirjoitus meni kenties jo tarpeeksi pitkälle:
”Turkkalaisuus on saanut yhä uusia muunnelmia, kuin tyyneen veteen molskautettu kivi, joka levittää loputtomat renkaansa kaikkialle”.
Mikä tuosta tuli mieleen? No tietenkin Josif Stalinin kuolema 1950-luvulla, kun isä aurinkoisesta kirjoitettiin porvarilehtiä myöten (silloin toki krokotiilin-) kyynel silmässä. Oikeastaan puuttui vain vertaus: hän kasvoi kuin suuri korkea honka matalan kanervikon peittämällä kankaalla.
Katja Kiuru: Palasina ja kokonaisena. Ihminen näyttämöllä. Kirjapaja 2017.
