Ihmisiä jouluostoksilla Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Joululahjoja ostetaan yhä useammin ruokakaupoista

Kyselyn mukaan nykyajan kuluttajat arvostavat nopeutta ja helppoutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kauppaketju Lidlin teettämästä tutkimuksesta selviää, että tänä vuonna 67 prosenttia suomalaisista kuluttajista aikoo ostaa joululahjoja päivittäistavarakaupoista. Tämä on suosittua erityisesti perheissä, joissa on pieniä lapsia, sillä heistä peräti 85 prosenttia hankkii joululahjoja ruokakaupasta.

Kun tuloksia tarkastellaan ikäryhmittäin, korostuvat nuoremmat vastaajat: 18–34-vuotiaista 78 prosenttia kertoo tekevänsä joululahjaostoksia ruokakaupassa. Yli 54-vuotiaiden osalta vastaava luku on 59 prosenttia.

– Nykyajan kuluttaja arvostaa nopeutta ja helppoutta. On kätevää, kun lahjat saa ostettua ruokaostosten yhteydessä. Etenkin kiireisille lapsiperheille tämä on helpotus, kertoo Lidlin kampanjoinnin ja markkinoinnin johtaja Meri Aalto tiedotteessa.

Ruokakaupasta joululahjoja ostavilta kysyttiin, mitä he ruokakaupasta ostavat joululahjaksi. Peräti 86 prosenttia kertoi ostavansa suklaata tai muita makeisia. Tämän jälkeen suosituinta on ostaa lahjaksi käyttötavaroita kuten kodintekniikkaa ja sisustusta (44 prosenttia) sekä leluja (38 prosenttia). Nuoremmat vastaajat korostuvat myös tässä: noin puolet 18–44-vuotiaista aikoo ostaa ruokakaupoista käyttötavaroita joululahjaksi, yli 54-vuotiaista vain 35 prosenttia.

Vastaajista 11 prosenttia ilmoitti, että ei aio tänä vuonna ostaa joululahjoja ollenkaan. Tämänkin osalta on vaihtelua iän mukaan: 18–24-vuotiaista vain yksi prosentti ei aio ostaa joululahjoja lainkaan, yli 54-vuotiaista 16 prosenttia.

– Joululahjojen ostaminen nähdään tärkeänä tapana muistaa läheistä. Nykyään myös ymmärretään, että joululahjan ei tarvitse välttämättä olla mahtava ja kallis, vaan pienelläkin rahalla saa mainion joululahjan, Aalto kertoo.

Tulokset perustuvat Lidlin teettämään kyselyyn, johon vastasi yli tuhat suomalaista kuluttajaa. Vastaukset on kerätty viikoilla 44–45.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)