Verkkouutiset

Pariisin olympialaisten päätösjuhla 11. elokuuta 2024. AFP / LEHTIKUVA / MIGUEL MEDINA

Juha Mieto IS:lle: Urheilijoiden pitäisi jättää some kokonaan

Ex-hiihtäjä huolestui suomalaisen urheilun nykytilasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pariisin olympialaiset päätyivät Suomen joukkueen kannalta ennennäkemättömän surkeasti. Kilpailuissa yksikään suomalainen ei onnistunut saamaan mitaleita. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomi jää osallistumishistoriansa aikana ilman ainuttakaan mitalia kesä- tai talviolympialaisissa.

Entinen hiihtäjä Juha Mieto sanoo Ilta-Sanomille, ettei ole yllättynyt Suomen heikosta menestyksestä. Hän on kuitenkin huolissaan suomalaisen urheilun tilasta ja vaatii urheiluseuroilta ja olympiakomitealta ryhtiliikettä.

– On aika mennä suuren peilin eteen. Pitäisi olla kriittinen suhtautuminen tuloksien tekoon. Urheilijoiden ja valmentajien pitäisi palata maan tasalle eikä kuvitella, että tässähän kolkutellaan jo palkintosijoja. Harjoittelun määrään ja riittävään lepoon on kiinnitettävä huomiota, Mieto sanoo IS:lle.

Menneinä vuosikymmeninä Suomi on pärjännyt kansainvälisissä urheilukisoissa hyvin. Mieto arvioi syitä suomalaisten urheilijoiden heikentyneeseen tasoon.

Hänen syyttävä katseensa kohdistuu etenkin sosiaaliseen mediaan ja internetiin.

– Ennen ei ollut näitä p******** facebookeja ja twittereitä. Ne pitäisi jättää sivuun kokonaan.

– Se aika, joka niiden värkkäämiseen menee, pitäisi käyttää lepäämiseen. Pitäisi ottaa käyttöön sellainen kielto, jota kouluihinkin suunnitellaan, että niitä ei saa käyttää ollenkaan urheilussa, Mieto sanoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)