Jussi Halla-aho oli haastateltavana Verkkouutisten Sanna Ukkola Shown presidenttiehdokkaiden sarjassa.

Jussi Halla-aholta yllättäviä paljastuksia Sanna Ukkola Showssa

Presidenttiehdokas kertoo aloittaneensa kasvissyönninkin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

PS:n presidenttiehdokas ja eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kertoo monia suomalaisia ehkä yllättäviä asioita itsestään Verkkouutisten Sanna Ukkola Showssa.

Ensin Halla-aholta kysytään, uskooko hän Jumalaan.

– Minulla ei ole kantaa tähän asiaan. Minulla ei ole omakohtaista suhdetta korkeampiin voimiin, sanotaan näin, Jussi Halla-aho vastaa.

Ehdotukseen ”agnostikko?” hän vastaa ”näin voi sanoa”.

Seuraavaksi presidenttiehdokas kertoo, ettei hän syö lihaa. Hän sanoo, että ”minulla on yleisesti ottaen sellainen ajattelu, että maailman parantaminen kannattaa aina aloittaa omasta itsestään eikä kaikista muista ihmisistä”.

– En koe että tarvitsisin lihaa. Se on minun pieni henkilökohtainen kontribuutioni paremmalle maailmalle, Halla-aho sanoo.

Jussi Halla-aho sanoo tiedostavansa lihan kysynnän kasvavan voimakkaasti ja aiheuttavan monenlaisia haasteita. Hän kertoo olleensa kasvissyöjä noin neljä vuotta.

Halla-aho ei aikanaan käynyt armeijaa. Hän sanoo sen perustuneen ”kaikenlaisiin maailmaan liittyviin” ajatuksiin, joita hänellä oli 30 vuotta sitten ja jotka eivät kestäneet jälkikäteen kriittistä arviointia.

– Se on jälkikäteen ajateltuna ollut virhe, joka on harmittanut minua. Mutta koska aikakonetta ei ole keksitty, niin en voi lähteä sitä virhettä enää oikomaan, Jussi Halla-aho toteaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)