Sdp:n puoluevaltuusto on asettanut ylimääräisessä kokouksessaan EU-komissaari Jutta Urpilaisen (sd) puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Urpilainen luonnehti tasavallan presidentin tehtävää valtakunnan arvokkaimmaksi tehtäväksi. Hän korosti linjapuheessaan presidentin roolia arvojohtajana. Urpilaisen mukaan kaikki on pidettävä mukana.
Mikäli Urpilainen tulee valituksi, hän aikoo olla työväen presidentti ja unilukkari.
– Presidentin tulee olla tarpeen vaatiessa valmis kutsumaan työmarkkinaosapuolet yhteen ja vetoamaan sopimisen puolesta. Tämän olen valmis presidenttinä tekemään, Urpilainen sanoi.
Urpilainen kiitti nykyistä tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä sekä edellistä Sanna Marinin (sd.) hallitusta ja eduskuntaa siitä, miten Suomi johdettiin Natoon yhtenäisenä kansakuntana.
– Presidentti Niinistön rooli tässä on ollut ratkaiseva. Hän on tuonut Suomen oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Liian aikainen aloite olisi voinut johtaa repivään kansanäänestykseen, ja luoja tietää, missä olisimme tänään sen tien valittuamme, Urpilainen sanoi.
Urpilainen sanoi luottavansa ulkopolitiikan linjan jatkuvuuteen. Hänen mukaansa Suomelle on luotava uutena Naton jäsenmaana oma profiili. Lisäksi Suomen tulee Urpilaisen mukaan edistää sitä, että Naton vaatima kahden prosentin puolustusmeno-osuus BKT:sta toteutuu.
Urpilaisen mukaan Suomen on oltava kansaivälisesti aktiivinen toimija. Hän korosti YK:n, EU:n ja Naton merkitystä. Lisäksi Suomen tulee tehdä ja edistää yhteistyötä globaalin etelän maiden kanssa.
Urpilaisen mukaan Ukrainan määrätietoista tukemista on jatkettava. Hän myös varoitteli, ettei kaikkia suhteita pidä katkaista Venäjään, sillä muuten menetämme myös yhteyden niihin, jotka haluavat muutosta Venäjälle.