EU-komissaari Jutta Urpilainen ilmoitti sunnuntaina lähtevänsä SDP:n presidenttiehdokkaaksi. SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu Tampereella viikonloppuna.
– Olo on hyvin kiitollinen ja erittäin innostunut, Urpilainen totesi puheessaan.
Puheessaan Urpilainen kertoi tekevänsä työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden eteen ja korosti EU-komissaarina tehneensä työtä muun muassa ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolesta.
Urpilaisen mukaan presidentti valitaan hyvin erilaiseen maailmaan kuin 12 vuotta sitten, kun Sauli Niinistö valittiin ensimmäiselle kaudelle.
– Tunnelma on erilainen. Pandemia osoitti maailman keskinäisriippuvuuden ja herätti meidät kokonaisturvallisuuden merkitykseen. Demokratiakehitys on ottanut takapakkia ja yksinvaltaisuus houkuttelee uusia seuraajia. Terrorismi ja humanitaariset kriisit ovat pahentuneet, Urpilainen totesi.
– Geopoliittinen kilpailu on kiristynyt. Talousmahdiksi noussut Kiina ja hyökkäyssotaa käyvä ydinasevaltio Venäjä haastavat liberaalin demokratian arvoja.
Urpilainen pyrki puheessaan myös erottautumaan muista ehdokkaista.
– Oikeistolaisten ja keskustaoikeistolaisten miesten rinnalle mahtuu hyvin ja tarvitaankin yksi eurooppalaisuuteen ja kansainvälisiin kumppanuuksiin sitoutunut punavihreä nainen, Urpilainen sanoi.
– Suomalaisnainen, joka sanoo, että ketään ei jätetä, Urpilainen totesi.