Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto on kirjelmöinyt päätoimittajien yhdistykselle Ilta-Sanomissa kesäkuussa julkaistusta Timpan pilapiirroksesta.
Hakehila-lehdessä kerrotaan, että asiassa laaditaan rikosilmoitus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Ohessa nähtävä pilapiirros toistaa seurakuntien mukaan ”klassista ääri-islamilaista juutalaisvihaa”, jossa Israel rinnastetaan pieneen saatanaan ja USA on iso saatana.
Päätoimittajille menneessä, seurakuntien puheenjohtajan Yaron Nadbornikin allekirjoittamassa kirjeessä vedotaan huolestuneena.
– Kyseinen piirros täyttää kevyesti antisemitismin määritelmän. Sen lisäksi se kiihottaa kansanryhmää vastaan ja heikentää siten Suomessa asuvien juutalaisten turvallisuutta, kirjeessä todetaan.
– Tällaisten piirrosten (sic), kuten myös sen ydinsanomaa toistava uutisointi, tuntuvat myös suomalaisten juutalaisten arjessa lisääntyneenä juutalaisvihana. Mielestämme maamme median on korkea aika kantaa oma vastuunsa tästä.
Kirjeessä eritellään, miksi ja miten piirros täyttää antisemitismin tuntomerkit.
Seurakuntien mukaan piirros on esittävinään Israelin toimien arvostelua, mutta siitä käy selvästi ilmi, että toimista syytetään maailman kaikkia juutalaisia. ”Israel” on kuvattu ”antisemitistisen stereotypian mukaisesti ortodoksijuutalaiseksi ohimokiharoineen”.
– Viha Israelin palestiinalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan esitetään juutalaisten syyksi, koska he ovat ”moukaroineet pesäpallomailalla palestiinalaiskaverinsa sairaalakuntoon”.
Piirros tekee seurakuntien mielestä ”kaikista juutalaisista legitiimejä viharikoksen kohteita”.
– Ilta-Sanomien piirros siis kiihottaa kansanryhmää vastaan siksi, että se kuvaa kaikkia juutalaisia julmina puolustuskyvyttömän pieksijöinä, jolloin jokaisella oikeamielisellä ihmisellä on velvollisuus ja oikeutus hyökätä juutalaisten kimppuun.