EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Jyri Häkämies Ylelle: Valtion omaisuutta voisi myydä neljällä miljardilla eurolla

EK:n toimitusjohtajan mukaan tulot pitäisi ohjata kasvua luoviin kohteisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen sanoo Ylelle, että tärkein vaatimus uudelle hallitukselle on velkaantumisen katkaisu, terveen talouden tielle palaaminen ja kasvun tukeminen.

– Uudet työpaikat ovat yritysten varassa, kun yritykset investoivat. Tarvitaan toisaalta siis jarrua eli talouden sopeutusta ja toisaalta myös kaasua, jolla saadaan kasvua, Häkämies toteaa Ylelle.

– Toiveissa on, että nyt tulisi sellainen hallitus, joka ymmärtäisi yritysten merkityksen. Sillä on tavattoman suuri merkitys myös yrittäjien psykologialle. On sellainen fiilinki, että hallitus tukee eikä estä. Me tarvitsemme nyt tällaisen käänteen.

Häkämiehen mukaan valtion omaisuutta voisi myydä neljällä miljardilla eurolla seuraavan vaalikauden aikana. Valtionyhtiösektoria olisi hänen mukaansa varaa ohentaa.

– Kun siitä saadaan myyntituloja tai yrityksiä listataan pörssiin ja saadaan tuloja, ne voidaan kohdentaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen, liikenneverkkoihin ja vety- ja akkuhankkeisiin. Eli uutta kasvua luoviin kohteisiin.

Häkämies toivoo myös ratkaisuja, jotka parantavat työvoiman saatavuutta.

– Tähän tarvitaan monta lääkettä täällä kotimaassa, mutta myös ulkomaista työvoimaa eli maahantulon edistäminen on huolenaiheena. Mitä tämä hallituspohja sen osalta linjaa, koska se on iso kasvun este.

Työperäistä maahanmuuton kiristyksille Häkämies ei lämpene. Tätä on ehdottanut perussuomalaiset, jonka arvioidaan suuntaavan Säätytalolle hallitusneuvotteluihin kokoomuksen kanssa.

– Me emme ole yksin tässä asiassa vaan koko Eurooppa laajasti, erityisesti Saksa potee työvoimapulaa. Tässä on päällä kilpailutilanne. Toivotaan, että tähän löytyy kompromissi, mikä ei sulje ovia, Häkämies sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)