– Varsinainen kova työ on vielä edessä. Erityisen haasteellista on se, miten jatkovalmistelutyössä sosiaali- ja perusterveydenhuollot samoin kuin erikoissairaanhoito saadaan nivottua saumattomasti yhteen. Ensiarvoisen tärkeää on pitää henkilöstö mukana muutosprosessissa ja sen valmistelussa, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo.
Pihlajamäen mielestä on hyvä, että kunnat ovat uudessa sote-mallissa edelleenkin mukana palvelujen tuottamisessa, ja että lähipalvelut kuten terveyskeskus- ja kotipalvelut saadaan tulevaisuudessakin mahdollisimman lähellä kuntalaisia.
Pihlajamäen mukaan on hyvin tärkeää, että uudistuksen piiriin kuuluvan henkilöstön palvelussuhdeturvasta pidetään kiinni, ja että eri henkilöstöryhmiä kuullaan ja kohdellaan tasapuolisesti, jotta uudistus toteutuisi mahdollisimman hallitusti ja avoimesti.
Jytyn puheenjohtajan mukaan sorvattu sote-uudistus vaatii vielä runsaasti hiomista ja yksityiskohtiin paneutumista.
– Nyt ei pidä hätiköidä vaan hoitaa valmistelutyö maaliin laajasti eri asiantuntijatahoja hyödyntäen niin, että sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavien uusien alueiden toiminta voidaan aloittaa suunnitelman mukaisesti 1.1.2017, hän sanoo.
Jyty edustaa noin 65 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa.