Ukraina on viimeisen kahden vuoden aikana onnistunut kuluttamaan miehitetylle Krimille sijoitettuja venäläisjoukkoja ja huoltoyhteyksiä, selviää uudesta ajatuspaja Atlantic Councilin raportista. Asiasta kertoo Kyiv Post.
Raportin mukaan Ukraina on onnistunut heikentämään Venäjän otetta Krimistä etenkin kolmella tavalla.
Ensimmäiseksi, Ukraina on viimeisen kahden vuoden aikana kiihdyttänyt iskuja Venäjän Krimillä sijaitseviin merivoimiin. Mustanmeren laivastosta on tuhoutunut kolmasosa, mukaan lukien sodan alkuvaiheissa uponnut lippulaiva Moskva.
Toiseksi, Ukrainan ohjusiskut niemimaalle ovat pakottaneet Venäjää vetämään pois ilmapuolustusjärjestelmänsä Krimin luoteisosista keskittääkseen ilmapuolustuksensa Kertšinsalmen sillan ympäristöön. Tämän vuoksi Krimin pohjoisosa on nyt haavoittuvaisessa asemassa.
Kolmanneksi, iskut logistiikkakeskuksiin, varastoihin ja tärkeisiin liikennereitteihin ovat murentaneet Venäjän kykyä huoltaa niemimaalle sijoitettuja joukkoja. Esimerkiksi Kertšinsalmen ylittävät lautat ovat olleet toistuvien iskujen kohteena.
Ukrainan toimien johdosta Venäjä ei ole pystynyt käyttämään niemimaata ponnahduslautana iskuihin kohti Ukrainaa. Päin vastoin, Venäjä on jopa joutunut vetämään sotalaivansa pois Krimin itäpuolella sijaitsevalta Asovanmereltä.
Venäjän presidentille Vladimir Putinille tilanne on myös merkittävä arvovaltatappio.
– Niemimaan miehitys vuonna 2014 esitetään rutiininomaisesti Kremlin propagandassa Vladimir Putinin valtakauden suurimpana saavutuksena sekä Venäjän suurvalta-aseman palauttamisen symbolina, arvioi entinen Ukrainan puolustusministeriön neuvonantaja ja UCSS-ajatuspajan johtaja Serhii Kuzan.
– Putinin kyvyttömyys suojella Krimiä tulkitaan laajalti henkilökohtaiseksi nöyryytykseksi, Kuzan jatkaa.
Venäjän propagandakoneisto onkin lähinnä pyrkinyt teeskentelemään, ettei ongelmaa ole. Niemimaata mainostetaan edelleen turvallisena matkakohteena venäläisturisteille.
Entinen Yhdysvaltain Euroopan joukkojen komentaja, kenraali evp Ben Hodges arvioi viime viikolla, että Yhdysvaltain liittolaiset tukevat Ukrainan tavoitetta häätää miehitysjoukot pois Krimiltä.
Hodges uskoo myös, että Ukraina tulee kiihdyttämään iskuja Krimille vielä tämän vuoden aikana.
– Yhdysvallat ei laita jarruja pohjaan, jos he [ukrainalaiset] romauttavat Kertšinsalmen sillan. Ennustan sen tapahtuvan tänä vuonna, Hodges pohti.