Tulli huutokauppasi polkupyöriä Virolahden Vaalimaalla toukokuussa. Polkupyörät ovat jääneet Tullin haltuun itärajan tulijoilta. LEHTIKUVA / SASU MÄKINEN

”Käännytyslaki on maanpuolustusta”

Kansanedustaja muistuttaa valtioiden oikeudesta puolustaa itseään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen mukaan Venäjän operaatiota Suomen itärajalla on käsiteltävä sodankäynnin viitekehyksessä.

Hänen mukaansa on elintärkeää ymmärtää, että sota on pohjimmiltaan poliittisten tavoitteiden edistämistä muin keinoin.

– Sotaa ei määritä sen työkalut (=aseet) vaan tavoitteet: heikentää vastustajaa ja edistää omia tavoitteita, Valkonen toteaa X:n ketjussaan.

Kansanedustaja sanoo diktaattori Vladimir Putinin hallinnon käyvän laajaa hybridisotaa länttä vastaan. Tässä strategisena tavoitteena on hänen mukaansa heikompi länsi ja siten heikompi vastus ja toimintavapaus Venäjän omassa lähiympäristössä.

– Näitä edistääkseen kaikki luovat keinot ovat käytössä, Ville Valkonen varoittaa.

Kansanedustaja muistuttaa Venäjän viime aikojen toimista.

– Venäjä on todistetusti harjoittanut useissa länsimaissa muun muassa vaalivaikuttamista, kyberhyökkäyksiä, sabotaasia, salamurhia, disinformaatiota ynnä muuta – ja kyllä, myös välineellistettyä maahantuloa jo vuosia Puolan ja Liettuan rajalla.

Hän luonnehtii käännytyslain olevan ”maanpuolustusta ei-sotilaallista sodankäyntiä vastaan”.

– Ilmiselvää, että silloin ei voida pitäytyä arkaaisissa kansainvälisten sopimusten tulkinnoissa, jotka eivät tunnista ilmiötä, Valkonen jatkaa.

Kansanedustaja painottaa, että eduskunnan tulee hyväksyä rajaturvallisuuslaki.

Oikeusvaltio ja ihmisoikeudet ovat turvaamisen arvoinen asia. Suomen suvereniteetin puolustaminen on kuitenkin edellytys näille. Myös kansainväliset sopimukset tunnustavat jokaisen valtion oikeuden itsepuolustukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)