Oppositiopuolue kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen arvostelee Uutissuomalaisen haastattelussa voimakkaasti energia-asioista vastaavan elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) toimintaa.
Sähköpulaan ja hintapiikkien torjuntaan on Mykkäsen mielestä olemassa vielä useita nopeita täsmäkeinoja, jotka on ”jostain käsittämättömästä syystä” jätetty tekemättä.
– Onko niin, että ministeri Lintilä ei hahmota, että edelleen on aivan ilmiselviä asioita, joita pitäisi ja joita aivan hyvin ehtisi tehdä? On hänen vastuullaan hoitaa asia, eikä seurata sivusta, kun Energiavirasto, (kantaverkkoyhtiö) Fingrid ja siirtoyhtiöt pallottelevat vastuuta ja osoittelevat toisiaan. Meillä on selkeä lainsäädäntö, jossa lähdetään siitä, että johtovastuu energia-asioista kuuluu kriisitilanteissa työ- ja elinkeinoministeriölle, Mykkänen sanoo USU:lle.
Mykkäsen mukaan on ”järjetön epäonnistuminen” jos Suomessa joudutaan tulevana talvena ottamaan käyttöön kiertävät sähkökatkot, etenkin jos kaikkea sen estämiseksi ei ole edes yritetty tehdä.
Mykkäsen mukaan Lintilällä on ”viimeinen hetki” tuoda esitys tehotuesta, jolla varmistettaisiin maksimaalinen sähköntuotanto yli kriisiajan. Tehotuella turvattaisiin fossiilisesti tuotetun sähkön tuotannon kannattavuus energiakriisin aikana.
– Pitäisi varmistaa, että kaikki se kotimainen kapasiteetti, jolla voitaisiin ajaa, myös ajettaisiin täysillä seuraavat vuodet.
Mykkäsen mielestä pitäisi myös rohkaista sähkölämmitteisten kiinteistöjen omistajia säästötoimiin rahallisella kannustimella. Mykkäsen mukaan kannustimena tulisi tarjota sähkönkulutuksensa esimerkiksi puoleen tiettyinä tunteina tiputtavalle kuluttajalle huojennusta sähkölaskuun.
Hänen mielestään kysyntäjoustomekanismista tulisi tehdä yrityksille ja kuluttajille kätevämpi tapa säästää rahaa muutenkin kuin äärimmäisessä tehopulassa. Yritysten omaehtoisen kysyntäjoustotoiminnan ohella Mykkänen näyttää vihreää valoa ajatukselle, että valtio ostaisi huutokaupalla yrityksiltä kysyntäjoustoa. Mallissa yritykset sitoutuisivat korvausta vastaan vähentämään sähkönkulutustaan niinä tunteina, joilla hinta on korkeimmillaan.