Kai Mykkänen: Hallitus nopeuttaa työlupien käsittelyä

Työvoimapulaa helpotetaan sujuvoittamalla työperäisten oleskelulupien käsittelyä pariin kuukauteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yrityksille tulee nyt paljon uusia tilauksia, mutta kaikissa maakunnissa vähintään kolmannes toimipaikoista kertoo keskeiseksi kasvun esteeksi työvoimapulan.

Samaan aikaan työperäisen oleskeluluvan jono on Uudellamaalla venynyt jo 8 kuukauteen. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan tilanteeseen nyt kuitenkin luvassa parannusta.

– Budjettiriihen pöytäkirjassa hallitus sitoutuu toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet työperäisen oleskeluluvan käsittelyn sujuvoittamiseksi siten, että lakisääteinen 4 kuukauden käsittelyajan maksimi toteutuu koko maassa kuluvan vuoden loppuun mennessä ja nopeutuu edelleen enintään 2 kuukauteen vuoden 2019 loppuun mennessä, Mykkänen kirjoittaa Verkkouutisten blogissa.

Samalla päätettiin, että vähintään 12 kuukautta Suomessa jo työskennelleiden jatkohakemuksissa keskitytään jatkossa arvioimaan työsuhteen ehtoja sekä työnantajan ja työntekijän edellytyksiä Suomen pelisääntöjen mukaiseen työsuhteeseen.

– Saatavuusharkinnasta ei kokonaan luovuta, mutta turhia umpikujia täällä jo kunniallisesti työskennelleiden osalta puhkotaan, Mykkänen toteaa.

Hän kertoo myös haaveilevansa siitä, että kolmen vuoden päästä ainakin vakiintuneet työnantajat ja taustoiltaan ongelmattomat hakijat voisivat saada työluvan tunneissa tai päivissä.

Lue myös:

Kai Mykkänen: Sujuvasti Suomeen töihin

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)