Valtiovarainministeriön (VM) budjettipäällikkö Mika Niemelän johtama työryhmä on esittänyt valtion menoihin selvästi aiempaa tiukempia sääntöjä. Tavoitteena on saada valtion ja julkisen sektorin velkaantumisen kasvu kuriin 2020-luvulla.
Uusi järjestelmä olisi tiukempi kuin niin sanottu kehysjärjestelmä. Edes työllisyyden parantaminen, talouskasvu tai verotulojen kasvu ei toisi poliitikoille juuri lisää rahaa uusiin hankkeisiin ilman nykyisistä menoista leikkaamista.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo Ilta-Sanomille olevansa tyytyväinen valtiovarainministeriön ulostuloon. Oppositiopuolue on varoittanut koko vaalikauden ajan julkisten menojen kasvusta ja valtion nopeasta velkaantumistahdista.
– Viesti on tarpeellinen hätähuuto tässä tilanteessa. Olennaista on, että VM sanoo, että menomaltin kehikko on horjunut ja pitää saada ryhtiliike aikaiseksi, Kai Mykkänen toteaa.
Hän arvioi, että on virkamiesten virkavastuun mukaista muistuttaa, jos Suomi on lipsumassa vastuullisen taloudenpidon tieltä. Ministeriöstä voidaan ainoastaan suositella erilaisia päätöksiä.
– Se on aina poliitikkojen päätettävissä, mitä menoille ja tuloille tehdään. Tämä on muistutus, että vaaleihin varautuvien puolueiden on aika varata puolensa. Halutaanko jatkaa velkarallin tiellä vai onko ryhtiliikkeen paikka ensi keväänä, Mykkänen toteaa.
Suomella on suhdanteista riippumaton 8–9 miljardin euron kestävyysvaje, joka pitäisi kuroa umpeen kuluvan vuosikymmenen aikana.
– Se tarkoittaa, että ensi vaalikaudella alijäämää pitää pystyä poistamaan neljä miljardia. Meidän lähtökohtanamme on, että se vaatii aitoja menosäästöjä, Kai Mykkänen sanoo IS:lle.
LUE MYÖS:
Työryhmä esittää tiukempia rajoja valtion rahankäytölle (VU 2.11.2022)