Kai Mykkänen

Kai Mykkäsestä Espoon kaupunginjohtaja: ”Vetää nöyräksi”

Tuula Antola hävisi valtuuston äänestyksen toisella kierroksella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Espoon uusi kaupunginjohtaja on ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.). Mykkänen sai toisella äänestyskierroksella 44 ääntä 75:sta. Tuula Antola hävisi toisella kierroksella, jossa hän sai 31 ääntä.

– Tässä pöntössä aloitin urani 1997 pyrkiessäni Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi. Vetää todella nöyräksi, Mykkänen sanoi kiitospuheessaan.

– Rakkaus Espooseen yhdistää meitä kaikkia täällä, puoluerajoihin katsomatta.

Hän kehui vuolaasti kotikaupunkiaan ja väistyvää, eläkkeelle jäävää kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää sekä kiitti kaikkia kanssahakijoitaan muistellen esimerkiksi, miten he pyöräilivät Tuula Antolan kanssa Länsimetron tunnelissa.

Uusi kaupunginjohtaja valittiin suljetulla lippuvaalilla. Ensimmäisellä äänestyskierroksella saattoi äänestää kaikkia päteviksi todettuja hakijoita. Äänestys eteni toiselle kierrokselle, sillä kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä. Ensimmäisellä kierroksella Mykkänen sai 32, Antola 25 ja Mervi Katainen 16 ääntä.

Toisella kierroksella äänestettiin Kai Mykkäsen ja koulutusyhtymä Omnian johtajana toimivan Tuula Antolan välillä.

– Hän tietää miten rahat liikkuvat ja hänellä on suhde luontoon. Oma ehdokkaani on Kai Mykkänen, sanoi äänestystä edeltäneessä puheenvuorossaan SDP:n valtuutettu, varatuomari Hannele Kerola.

Viran kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista jatkoon oli valittu kuusi henkilöä. He olivat Kai Mykkäsen, Tuula Antolan ja Mervi Kataisen lisäksi koulutuskuntayhtymä Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola, Espoon elinvoimajohtaja Mervi Heinaro ja konsultointiyhtiö Excellence Gardenin toimitusjohtaja Leila Lehtinen.

Espoon valtuustossa on 75 paikkaa. Suurin valtuustoryhmä on ylivoimaisesti kokoomus 29 paikalla. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat vihreät (14 paikkaa), Sdp (10 paikkaa) ja perussuomalaiset (8 paikkaa).

Kai Mykkänen aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta 2025. Hänen tilalleen eduskuntaan nousee Henrik Vuornos (kok.).

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian johtaja Tuula Antola (vas.) ja Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mervi Katainen (toinen oik.), Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 21. lokakuuta 2024. / JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)