Viron pääministeri Kaja Kallas sanoo Financial Timesille, että Viro on valmis muuttumaan Euroopan unionin nettomaksajaksi, jos Ukraina pääsee jäseneksi. Hän sanoi, että Viro on ”pitkällä aikavälillä” valmis luopumaan Euroopan koheesiorahaston rahoituksesta, joka auttaa köyhempiä jäsenmaita kehittämään talouttaan.
– Lopulta se toteutuu, muttei heti, sanoi Kallas.
Kallas myös kehotti muita Euroopan unionin jäsenmaita tekemään budjettiuudistuksia, jotta Ukrainan jäsenyyttä varten oltaisiin valmiita.
Euroopan unionin tutkimuksen mukaan nykyisten budjettisääntöjen perusteella Ukraina olisi oikeutettu 190 miljardin euron rahoitukseen seitsemän vuoden aikana. Moni EU:n jäsenmaa muuttuisi nettomaksajaksi.
Viro olisi yksi kuudesta maasta, jotka menettäisivät oikeuden koheesiorahaston rahoihin, jos Ukraina ja muut mahdolliset jäsenehdokkaat, kuten Moldova ja kuusi Länsi-Balkanin maata liittyisivät unioniin ilman, että budjettisääntöä muokattaisiin.
Kallas huomautti aiemmin viime viikolla Euroopan poliittisen yhteisön kokouksen yhteydessä Financial Timesille, ettei ole oikein joidenkin jäsenmaiden näkevän Euroopan unionin vain rahanjakovälineenä.
– Meidän tulee keskustella siitä, mitkä ovat ne säännöt, joiden perusteella rahaa jaetaan ja mitä saamme vaihdossa. Kukaan ei sano, ettei meidän tulisi uudistaa mitään. Kyse on siitä, että kuinka paljon? Ja tarkalleen ottaen mitä?
Kallaksen mukaan rahoitussääntöjen uudistamista laajenemisen näkökulmasta on tarkasteltu EU-johtajien parissa vain kevyesti ja pintapuolisesti.
– Toivon, ettei se mene niin, että suuret maat keskustelut keskenään eivät kuuntele muita. Jos haluamme, että meillä on jotakin, jonka kaikki hyväksyvät, tulee kaikkia kuunnella.