Jukka Kopra Ylen aamussa. KUVAKAAPPAUS YLEN LÄHETYKSESTÄ

Kaksi minuuttia suoraan tv-lähetykseen: Kansanedustajan nenästä ”ihan kunnolla verta”

Jukka Kopra kertoo ikävästä tilanteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopralle (kok.) sattui torstaiaamuna ennen kello seitsemää ikävä tilanne. Hänen nenänsä alkoi vuotaa verta juuri ennen suoran tv-lähetyksen keskustelua Suomen puolustuspoliittisesta linjasta.

Kopra kertoo tapahtuneesta julkisessa Facebook-päivityksessään.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Juuri ennen [Ylen] Aamu-tv:n suoraa lähetystä katsoin peilistä, että onhan tukka kohdallaan ja solmio suorassa. Nokka vähän vuoti, joten päätin myös niistää nenän. Ei olisi pitänyt, sillä turistaminen ilmeisesti katkaisi verisuonen nenästä ja nokasta alkoi valua ihan kunnolla verta – ja suoran lähetyksen alkuun oli kaksi minuuttia aikaa!, Jukka Kopra kuvailee.

Hän kertoo saaneensa verenvuodon lakkaamaan ”zen-tyyppisellä” hengittämisellä. Kopra ehti putsaamaankin nenänsä, mutta paitaan oli jäänyt kunnon veritahrat.

– Onneksi ne olivat juuri napituksen vieressä, joten mietin, että kravatti varmaan peittää verijäljet kameralta.

Kansanedustajan mukaan Ylen kuvaussihteeri keksi nokkelan ratkaisun.

– Teipattiin ”jeesusteipillä” kravatti tahrojen päälle kiinni paitaan lähetyksen ajaksi, niin eivät punaiset jäljet ainakaan loistaneet kuvassa!

– Kaikki tämä alle kahdessa minuutissa ja pääsin studion puolelle ajoissa – eikä onneksi nokka vuotanut enää.

– Muiltakin osin oli aika poikkeuksellinen päivä: Aamu-tv:n jälkeen olin radion puolella Ykkösaamussa ja sitten vielä päivällä Politiikkaradiossa. Kyselytunnin jälkeen eduskunnassa oli puolustusselonteon lähetekeskustelu ja pidin Kokoomuksen ryhmäpuheen. Keskustelu jatkuu vielä ja seuraan sen puolustusvaliokunnan puheenjohtajana loppuun asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS