Verkkouutiset

Mänttä-Vilppulan kunnantalo kuvattuna 26. helmikuuta 2020., LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO

Kaksi viidestä kuntajohtajasta on kokenut häirintää

Kuntajohtajien työtyytyväisyys on parantunut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupungin- ja kunnanjohtajien työhyvinvointi on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana, selviää Kuntaliiton, Kevan ja Suomen Kuntajohtajat ry:n tekemästä kyselytutkimuksesta.

82 prosenttia kuntajohtajista on melko tai erittäin tyytyväisiä työhönsä, ja 83 prosenttia arvioi nykyisen työkykynsä hyväksi.

Korkeasta tyytyväisyydestä huolimatta valtaosa eli 84 prosenttia vastanneista kuntajohtajista kokee vähintään kerran viikossa tekemättömien töiden painetta ja kolme neljästä (73 prosenttia) kokee laiminlyövänsä kotiasioita ansiotyön vuoksi. Joka viides kuntajohtaja tuntee melko tai erittäin paljon stressiä, ja 38 prosenttia vain vähän tai ei lainkaan.

Kuntien ajankohtaisista haasteista eniten kuntajohtajien työhyvinvointia nakertavat toiminnan ja tehtävien yksityiskohtainen sääntely sekä taloustilanne.

Yli puolet kuntajohtajista kokee kuormittavana myös sote-uudistuksen sekä yhteistyön hyvinvointialueiden kanssa. Myös maailmanpoliittinen tilanne vaikuttaa negatiivisesti kuntajohtajien työhyvinvointiin.

Peräti 40 prosenttia kyselyyn vastanneista kuntajohtajista kertoo kokeneensa työssään häirintää tai uhkailua kuluvan valtuustokauden aikana. Häirintä kohdistuu erityisesti naiskuntajohtajiin: naisista 62 prosenttia ilmoitti kokeneensa häirintää tai uhkailua, miehistä 27 prosenttia.

Useimmiten häirintä kohdistuu kuntajohtajaan itseensä, mutta seitsemän prosenttia vastaajista kertoo, että myös heidän läheisensä ovat kohdanneet häirintää tai uhkailua heidän työnsä takia.

Useimmiten häirintä tai uhkailu ilmenee asiattomana palautteena mediassa, maalittamisena tai uhkauksina sähköpostin tai tekstiviestien välityksellä. Epäasiallinen toiminta liittyy yleensä päätösten vastustamiseen tai henkilökohtaisiin syihin.

Kuntajohtajien kyselytutkimus toteutettiin touko-kesäkuussa, ja siihen vastasi 186 kaupungin- ja kunnanjohtajaa. Vastausprosentti oli 62, ja vastaukset ovat kattava otos kaikista Suomen kuntajohtajista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)