Kim Il Sung ja Kim Jong Il patsaat Pohjois-Koreassa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / KIM WON JIN

Kansanedustaja kysyy: Onko Pohjois-Korea länttä parempi?

Timo Heinosen mukaan Ukrainan pitää saada puolustautua rajoituksetta diktatuuririntamaa vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinosen (kok). mukaan Venäjä näyttää tulleen koko ajan riippuvaisemmaksi Pohjois-Koreasta. Hän viittaa lähteisiin, joiden mukaan vuosittain noin kolme miljoonaa ammusta eli noin puolet Venäjän tarpeesta toimittaa Pohjois-Korea. Taustalla nähdään vaikuttavan aiemmin tänä vuonna allekirjoitettu maiden välinen puolustussopimus.

– Kysyä siis pitääkin, että pystyykö köyhä ja eristetty diktatuurinen Pohjois-Korea parempaan kuin koko demokraattinen länsi Yhdysvaltain ja EU-maiden myötä? Näin näyttää olevan, Heinonen toteaa blogitekstissään.

Heinonen uskoo, että tässä tapauksessa määrä korvaa laadun. Monet Pohjois-Korean toimittamista ammuksista ovat olleet viallisia, mutta määrä on ollut riittävä varmistamaan hyökkääjän etenemisen Itä-Ukrainassa.

Putinin aktiivisesti rakentamaa länsivastaista liittoumaa pidetään toimivana taktiikkana.

– Vielä sodan alkuvaiheessa aseavun antamiseen nihkeämmin suhtautuneet mukaan lähteneet muut diktatuurit tai lännen tavalla tai toisella hyljeksivät tai eristämät valtiot ovatkin avanneet avokätisesti nyt panosvöitään. Autoritääriset maat ovat löytäneet toisensa ja löytävät muitakin tarpeidensa mukaan. Ystäviä tarvitsevat kaikki ja niitä myös löytävät, hän sanoo.

Heinosesta on mielenkiintoista, että Pohjois-Korea pystyy tällaiseen merkittävistä pakotteista huolimatta ja toisaalta myös se, että esimerkiksi Kiinaan ei uskalleta kohdistaa pakotteita.

Hän korostaa, että Ukrainalle on annettava lupa puolustaa maataan ilman rajoitteita.

– En tiedä mikä saisi sitten lännessä järjen voittamaan? Ukraina tarvitsee nyt luvan puolustaa maataan ilman rajoitteita diktatuuririntaman hyökkäystä vastaan. Esimerkiksi rajoitukset iskeä pitkän kantaman ohjuksin Venäjän sotilaslentokentille mahdollistavat vain joka päivä Venäjän uudet hyökkäykset Ukrainaan, hän linjaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)