Naton huippukokous järjestettiin heinäkuussa Liettuan Vilnassa. AFP / LEHTIKUVA / PETRAS MALUKAS

Kansanedustaja: Nato-järjestely ei ole ihanteellinen – ja se voi avata mahdollisuuksia

Timo Heinonen toteaa Nato-esikunnan sijoittamisen Suomeen olevan perusteltua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa Forssan lehdessä, että Suomi voi omalla aktiivisuudellaan mahdollistaa Naton uuden esikunnan sijoittamisen Suomeen.

Puolustusvaliokunnan jäsen Heinonen toteaa, että nykyjärjestelyllä Lapin lennosto tulee todennäköisesti toimimaan Yhdysvaltain Norfolkin esikunnan alaisuudessa. Etelä-Suomi puolestaan sijoitettanee Alankomaissa sijaitsevan Brunssumin esikunnan alaisuuteen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Järjestely ei ehkä ole kaikkein optimaalisin ja tämä saattaakin osaltaan avata myös meille mahdollisuuksia saada esimerkiksi uusi Naton pohjoinen esikunta Suomeen, Heinonen toteaa.

– Tässä meidän tulee olla aktiivisia ja merkittävimpänä toimijana pohjoismaista uskon meillä olevan tässä myös menestymisen avaimet.

Hän toteaa, että Suomeen voisi hyvin tavoitella erityisesti maavoimiin nojautuvaa esikuntaa.

– Suomella olisi kaikki valmiudet johtaa Naton Itämeren alueen operaatioita merivoimien, maavoimien ja ilmavoimien kautta ja pisimmän Venäjän vastaisen rajankin näkökulmasta sijainti Suomessa olisi perusteltu, Heinonen perustelee.

Kokoomusedustaja kirjoittaa, että Nato-Suomen rakentaminen on vasta alussaan.

– Nyt määrittelemme millainen jäsenmaa meistä tulee ja miten saamme Natolta parhaan mahdollisen turvan isänmaallemme. Ja myös mitä kaikkea me voimme antaa liittokunnalle. Sen voi sanoa, että Natossa me tulemme olemaan turvallisuutta lisäävä maa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS