Venäjän presidentinvaalit käydään 15.–17.3. Kokoomuksen kansanedustaja, suuren valiokunnan jäsen Ville Kaunisto vaatii, että EU käsittelee asiaa seikkaperäisesti ulkoasiainneuvostossa.
– Vaalit ovat pelkkää teatteria, jonka lopputuloksesta on päätetty aikoja sitten Kremlissä. Oppositiolla ei ole aitoa mahdollisuutta haastaa Putinia eikä Venäjä ole sallinut ETYJ-vaalitarkkailijoita maahan, Kaunisto sanoo tiedotteessaan.
Kauniston mukaan EU:n korkea edustaja Josep Borrell ilmoitti jo joulukuussa, ettei EU tunnusta Venäjän presidentinvaalien järjestämistä Ukrainan alueella. Kaunisto vaatii EU:n korkea edustaja Borrellilta ja EU:n ulkoministereiltä yhteistä lausuntoa asiasta. EU:n ulkoministerit ovat koolla ensi viikon maanantaina.
– Suomen kannalta on keskeistä, että EU suhtautuu yhtenäisesti Venäjään. Toivon ulkoasiainneuvostolta jämäkkää kannanottoa asiaan, Kaunisto sanoo.
Euroopan parlamentti hyväksyi vuonna 2022 päätöslauselman, jossa esitettiin Venäjän federaation julistamista terrorismia tukevaksi valtioksi. Kaunisto suhtautuu ymmärtäväisesti parlamentin päätöslauselmaan.
– Putin on kylmäverisesti jatkanut Venäjän julmaa ja laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa yli kaksi vuotta. Hän on osoittanut täyttä piittaamattomuutta kansainvälisiä lakeja ja demokraattisia periaatteita kohtaan, Kaunisto painottaa.