Tapiolan uimahalli valmistui vuonna 1965 ja se on suojeltu. Halli on ollut kiinni vuodesta 2016. ESPOON KAUPUNKI

Kansanedustaja pöyristyi: Pienen uimahallin hinta voi nousta 72 miljoonaan euroon

Veronmaksajan piikki on auki, kun Museovirasto ohjaa, toteaa Tere Sammallahti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja ja espoolainen kaupunginvaltuutettu Tere Sammallahti (kok.) toteaa, että Espoossa osataan laittaa rahaa haisemaan. Sammallahti viittaa X-päivityksessään Tapiolan kiinni olevan uimahallin korjauksen hintaan.

– Maanantaina valtuustossa äänestetään TAAS Tapiolan vanhan uimahallin saneerauksen lisärahoituksesta, kertoo Sammallahti.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Vielä neljä vuotta sitten projektin arviohinta oli 30 miljoonaa euroa. Kolme vuotta sitten valtuusto antoi 16 miljoonaa euroa lisää. Ja nyt pitäisi antaa vielä 10 miljoonaa päälle, mikä nostaa budjettivarauksen 55 miljoonaan euroon. Urakan hintavaraus olisi tällöin noussut noin 85 prosenttia ennen kuin kuokkaa on edes lyöty maahan, Sammallahti taustoittaa.

Kustannuksilla on myös suuri riski nousta edelleen hankkeen aikana, sillä saneeraus on haastava ja se tehdään Museoviraston tiukassa ohjauksessa.

– 15 vuotta rakennusalalla töitä tehneenä tiedän, että jos valtuusto vetää tähän vekseliin nimensä, niin seuraava lisälasku tulee heti saneerauksen alettua tai viimeistään sitten, kun Museoviraston virkakyöstit ovat käyneet työmaalla ensimmäisen kerran.

– Ja silloin niin rakentaja kuin Museovirastokin tietää, ettei valtuustolla riitä kantti pistää hanketta jäihin, vaan piikki on auki ilman ylärajaa. Ja silloin saa veronmaksajan lompakko elämänsä kyydit, Sammallahti jatkaa.

Hän muistuttaa, että Tapiolan halli on jo kerran saneerattu epäonnistuneesti 17 miljoonalla eurolla.

– Uuden budjetin myötä tähän ajastaan jälkeen jääneeseen, pieneen halliin olisi poltettu jo 72 miljoonaa euroa. Ja siihen lisälaskut päälle. Samalla rahalla saa kaksi modernia uimahallia. Tai useamman koulun ja päiväkodin. Tai vähemmän veroja.

– Silti virkakunta ja osa valtuutetuista ajaa hanketta härkäpäisesti eteenpäin, hinnalla millä hyvänsä. Samalla unohtuu espoolaiset veronmaksat, jotka työllään kannattelevat jo valmiiksi Suomen velkaisinta kuntaa, Sammallahti ihmettelee.

Hän esittää vaihtoehdoksi, että muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Tapiolan urheilupuistoon rakennettaisiin uusi uimahalli, joka on isompi, modernimpi, halvempi ja palvelisi paremmin niin uimaseurojen urheilijoita kuin virkistysuimareitakin.

– En kerta kaikkiaan voi hyväksyä sitä, että espoolaiset veronmaksajat laitetaan maksamaan tuplahinta siitä, että saadaan puolet vähemmän. Tai ei saada mitään, jos saneeraus epäonnistuu tälläkin kertaa, Sammallahti huomauttaa.

– Maanantain valtuustossa tulen äänestämään Tapiolan uimahallin lisärahoittamista vastaan ja espoolaisten verorahojen suojelemisen puolesta, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS