Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) ihmettelee SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen puheita Ylen A-studiossa.
Sammallahden mukaan ulkoasianvaliokunnan jäsenenä toimiva Tuppurainen rinnasti Venäjän valtion Petteri Orpon (kok.) hallitukseen ilmaisemalla, että SDP:llä ei ole luottamusta kumpaankaan.
– Tytti Tuppurainen sanoo Ylen A-studiossa, ettei demareilla ole luottoa Venäjään, muttei myöskään Orpon hallitukseen. Aikamoinen rinnastus, Sammallahti kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
– Uuden ajan demareille näköjään mikään rima ei ole liian matalalla. Ali pääsee aina eikä pohjaa löydy edes kaivamalla.
A-studion lähetyksessä toimittaja kysyi Tuppuraiselta SDP:n kantaa rajaturvallisuutta koskevasta laista. Tuppurainen vastasi sanomalla, että oppositiopuolue SDP:llä ei ole luottamusta Venäjään eikä hallituksen ihmisoikeuspolitiikkaan.
– Meillä on hyvin vähän luottoa Venäjään. Arvelemme, että Venäjä jatkaa Suomen horjuttamista, jolloin tähän ilmiöön on oltava väline, koska turvapaikanhakijoita ei saa käyttää aseena, Tuppurainen sanoo.
– Meillä on valitettavasti vähän luottoa myös Orpon-Purran hallitukseen, mitä tulee ihmisoikeuspolitiikkaan ja yleiseen turvapaikkapolitiikkaan, hän jatkaa.
Tuppuraisen mukaan välineellistetty maahantulo ja tavallinen turvapaikanhaku on erotettava selkeästi toisistaan.
Rajaturvallisuutta koskevalla lailla voi Tuppuraisen mukaan olla menestymisen mahdollisuuksia, mikäli se rajataan selkeästi koskemaan Venäjän vaikuttamistoimintaa.
– Mikäli ei, niin tällaista ei voi hyväksyä, hän sanoo.
Morjens. @TyttiTup'purainen sanoo #yleastudio'ssa, ettei demareilla ole luottoa Venäjään, muttei myöskään Orpon hallitukseen. Aikamoinen rinnastus.
Uuden ajan demareille näköjään mikään rima ei ole liian matalalla. Ali pääsee aina eikä pohjaa löydy edes kaivamalla.
— Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 (@TereSammallahti) May 23, 2024