Kai Myrbergin uutuusteoksessa Pohjois-Koreassa vain johtaja on korvaamaton (Docendo) entinen SDP:n kansanedustaja Lasse Lehtinen kertoo vuoden 1972 edustajamatkasta Pjongjangiin. Vierailu oli ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Koreaan lähti eduskunnan valtuuskunta, eikä Suomesta ylipäänsä oltu juurikaan vierailtu maassa.
Parlamenttienvälisen liiton IPU:n matkalla mukana olivat Lehtisen ohella puheenjohtajana Skdl:n Veikko J. Rytkönen (1924-2003), kokoomuksen Pertti Salolainen ja eduskunnan kansainvälisten asioiden sihteeri Jaakko Hissa. IPU-ryhmän puheenjohtaja Johannes Virolainen (kesk.) ei lähtenyt ministerikiireiltään.
Juuri ennen matkaa Veikko J. Rytkönen oli mukana illallisilla Pohjois-Korean kaupallisessa erityisedustustossa Helsingissä. Kirjan mukaan ”voimakkaasti juopunut Rytkönen yritti hamuta kättään edustuston päällikön rouvan hameen alle”.
”Pahasti suivaantuneet” Lasse Lehtinen, 25, ja Pertti Salolainen, 32, pitivät 48-vuotiaalle kollegalleen seuraavana päivänä ankaran nuhtelun. He vaativat veteraanikansanedustajalta raittiuslupausta matkalle. Rytkönen antoikin Ei tippaakaan -lupauksen, eikä Lehtisen mukaan ”ihme kyllä” sitten nauttinut pisaraakaan viinaa Pohjois-Koreassa.
– Mikäli Rytkönen olisi repsahtanut juomaan, Lehtinen olisi käräyttänyt hänet Ilta-Sanomille. Ilmeisesti pelko tästä sai korkin pysymään kiinni, kirjassa todetaan.
Lasse Lehtinen on kirjoittanut 2018 kirjassaan Minä ja Kekkonen (Otava) Rytkösen olleen metsätyömies, ”joka älynsä, nokkeluutensa ja puhujalahjojensa ansiosta oli noussut kansandemokraattisessa liikkeessä raketin tavoin. Rytkönen oli lopulta kommunistien joukkoon älyltään liiankin liikkuvainen, ja kun puolueriidat alkoivat jauhaa, Veikko jauhautui niiden mukana. Syy tai seuraus, mutta viinaa hän nautti reippaasti. Sen käyttö ei enää vuosiin ollut pysynyt kohtuuden rajoissa”.
– Metsätyömiehillä oli aikoinaan tauti nimeltä ”levottomat kädet”, sellaisen sai moottorisahojen tärinästä. Rytkösen levottomat kädet johtuivat jostakin aivan muusta.
Matkan alkaessa suurlähettiläs Björn Alholm tarjosi illallisen Moskovassa. Lehtisen mukaan lähettiläs, jonka ”olisi virkansa puolesta pitänyt olla diplomaattisen tahdikas, ryhtyi kohta puhumaan parlamenttivaltuuskuntien vierailuista yleensä ja aivan erikseen kansanedustajien alkoholinkäytöstä. Isännän lopetettua monologinsa syntyi piinallinen hiljaisuus. ”Enkeli lensi huoneen poikki”, olisi engelsmanni sanonut. Venäläiset sanovat vastaavasti, että ”jossakin syntyi miliisi”. Kaikki tiesivät, mitä suurlähettiläs oli tarkoittanut. Rytkönen katseli pöytähopeita kuin panttikonttorin hoitaja. Salolainen ja minä tuijotimme toisiamme”.
– Silloin suuttumuksesta tulipunaiseksi karahtanut maisteri Hissa tuli avuksi, hän karaisi kurkkuaan: ”Eikö kuitenkin ole niin, herra suurlähettiläs, että kun sotilas kaatuu maansa puolesta miekka kädessä, niin diplomaatti kaatuu maansa puolesta lasi kädessä – ja naisen helmaan?”.
Viikon matka perillä Pohjois-Koreassa oli Lasse Lehtisen mukaan varsin tylsä, koska mitään ei saanut tehdä omin päin. Ulkomaalaisille pakollinen ohjelma oli aika ajoin puuduttavaa. Suomalaiset vierailivat erilaisilla muistomerkeillä, kuten juuri valmistuneella Kim Il Sungin 21 metriä korkealla pronssipatsaalla Pjongjangin Mansudae-kukkulalla.
– Keskusteluja paikallisten ihmisten ja suomalaisdelegaation välillä eri vierailukohteissa käytiin tulkin välityksellä. Lasse Lehtisellä oli vahva tunne, että tulkki oli valmistellut vastauksensa etukäteen ja luki ne välittämättä paljoa siitä, mitä suomalaiset kysyivät. Matkareitti näytti siltä, että se oli siivottu edustuskuntoon ulkomaalaisia varten.
Ulkomaalaisille pakollisia vierailukohteita oli esimerkiksi Lasten Palatsi. Siellä jopa 10 000 lasta harjoitetuttiin päivät läpeensä, jotta he pystyisivät esittämään arvovieraille erilaisia akrobaattitemppuja.
– Yleisvaikutelma maasta oli siisti, missään ei näkynyt roskia. Kaikkialla tuli esille maan köyhyys ja kaikenpuolinen karuus verrattuna vaikkapa sen ajan Suomeen. Jollain tavalla tuli tunne, että olisi kävellyt kulisseihin, sillä Pjongjangin kadut olivat tyhjiä,” kuin neutronipommin jäljiltä”. Kaikki oli etukäteen suunnitellun tuntuista ja lavastettua. Lehtinen muistelee, kuinka jokunen auto huristeli silloin tällöin kaduilla, ehkä ”kolme autoa tunnissa”. Silti poliisi ohjasi innolla, valkoiset hansikkaat käsissään, lähes olematonta liikennettä.
– Illallisilla… juomaksi nautittiin käärmeviinaa, paitsi Skdl:n Rytkönen, joka ei lupauksensa mukaan ottanut ollenkaan alkoholia. Hänen osakseen tuli delegaation johtajana pitää maljapuheita, johon oli runsaasti mahdollisuuksia. Rytkönen osasi vanhana kommunistina pitää ystävyydestä loistavia puheita, jotka toki tehosivat pohjoiskorealaisiin isäntiin.
Uutuuskirjan mukaan matkan todellinen viihteellinen kohokohta koettiin, kun suomalaiset vietiin sisäampumaradalle pienoiskiväärikilpailuun. Lehtisen mukaan radalla ammuttiin peltisiä maalitauluja, jotka oli tehty muistuttamaan amerikkalaisia.
– Niin siinä sitten kävi, että kokoomuslainen Pertti Salolainen voitti ne kisat ja kaatoi eniten imperialisteja.
Matkan huipensi Suuren Marsalkan eli maan johtajan Kim Il Sungin (1912-1994) suoma vastaanotto. Johtajan luo ei saanut mennä ennen lääkärintarkastusta, jottei häneen tarttuisi mitään sairautta.
– Kontrollista muodostui ikimuistettava. Kaikki suomalaiset joutuivat riisuutumaan alusvaatteisilleen tutkimuksia varten. Yhtäkkiä lääkärit alkoivat pulista kovaan ääneen Veikko Rytkösen kohdalla. He painelivat Skdl:n kansanedustajan vatsaa maksan kohdalta, kysyen, sattuuko. Rytkönen totesi, ettei tunnu missään, mutta lääkärien mielestä piti tuntua. He havaitsivat ilmeisesti jotain hälyttävää ja olivat toki lukeneet tiedustelupalvelunsa raportin Rytkösen runsaasta alkoholinkäytöstä. Lehtisen mukaan Rytkönen tuskin valehteli, vaan maksa oli vain parkkiintunut todella kovaksi.
– Lehtinen kiinnitti kättelyn yhteydessä huomiota Johtajan niskassa olleeseen suureen kasvaimeen, joka ei tuntunut Kimiä vaivaavan. Valokuvista kasvain oli toki retusoitu pois. Huomiota herätti, että kaikki paikalla olleet pohjoiskorealaiset virkailijat ja delegaation oppaat olivat aivan jäykkiä: voisi sanoa, että he olivat kauhuissaan. Kim oli onnistunut luomaan vahvan pelon ilmapiirin ympärilleen.
– Lasse Lehtinen ja muut suomalaiset katsoivat tapahtumaa säälinsekaisin tuntein. Kukaan pohjoiskorealaisista ei hymyillyt, ei Kimin vastaanoton aikana, eikä koko matkan aikana yleensä. Kaikkien kasvoilta paistoi vakavuus, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: Kim Il Sung oli hyväntuulinen ja hymyileväinen.
– Yksityiskohtana voidaan mainita varsin spartalainen tarjoilu vieraille: mehua, käärmeviinaa ja mauttomia keksejä. Kim Il Sung ei selvästi halunnut Mao-pukuisena antaa itsestään liian varakasta ja elitististä kuvaa, vaan piiloutui hyvin osaamansa kansanmiehen rooliin. Ainoastaan hänen pullea ulkomuotonsa kertoi selvästi, kuinka etuoikeutettua elämää hän vietti. Verrattuna Johtajaan suurin osa pohjoiskorealaisista oli silloin ja on edelleen, jatkuvan ruokapulan takia langanlaihoja.
Lehtinen kirjoittaa, että ”tapaamisen päätteeksi menimme yhteiskuvaan. Kun valokuva parin päivän kuluttua julkaistiin paikkakunnan lehdessä Pjongjang Timesissä, Kim Il Sung oli kasvanut pituutta parikymmentä senttiä”.
Kotiin palattuaan Veikko Rytkönen soitti eduskunnasta tasavallan presidentin kanslian adjutanteille ja kertoi kuulumiset. Kahden viikon kuluttua Rytkönen sai soiton, jossa todettiin presidentin haluavan tavata delegaation ja kuulla matkauutisia.
Rytkönen ja Lehtinen menivät kahdestaan. Urho Kekkonen kuunteli tarkkaavaisesti. Lopuksi Kekkonen kysyi miehiltä, miltä Kim Il Sung oikein vaikutti.
– Kun Rytkönen ei heti osannut vastata oikein mitään, Lehtinen totesi: ”Herra presidentti, hän oli ainut rentoutunut mies koko valtakunnassa.” Kekkosta nauratti ja hän sanoi: ”Niin minäkin olen ymmärtänyt asian.”
LUE MYÖS:
Kansanedustaja kähmi Pohjois-Korean lähettilään puolisoa hameen alta (VU 3.9.2018)
