Suljettu Vaalimaan rajanylityspaikka 16. joulukuuta 2023. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Kansanedustaja vaatii: Itärajaa ei tule ensi viikolla avata hetkeksikään

Timo Heinonen huomauttaa, että mitkään merkit eivät viittaa hybridihyökkäyksen päättymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan itärajaa ei tule avata ensi viikon sunnuntaina 14. tammikuuta edes hetkeksikään.

– Raja tulee pitää kiinni niin kauan, kunnes Venäjä kertoo palanneensa aiempaan niin sanottuun normaaliin rajamenettelyyn ja -käytänteihinsä. Tämän täyssulun syyllinen on siis yksin ja ainoastaan Venäjä ja [Vladimir] Putinin hallinto, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.

– Ja olen pahoillani, jos se jonkun elämää haittaa ja arkea haittaa. Onneksi pakottavissa tilanteissa Venäjälle pääsee ja sieltä ennen muuta pääsee pois mm. Viron rajanylityspaikan kautta. Ja ei sinne kenelläkään suomalaisella ole mitään pakottavaa syytä tämän jälkeen mennä, Heinonen jatkaa.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus päätti joulukuussa sulkea 15. joulukuuta 2023 alkaen kaikki itärajan rajanylityspaikat Suomen ja Venäjän välisellä maarajalla 14. tammikuuta 2024 saakka.

Täyssulun päättymispäivä lähestyy, mutta Heinosen mukaan mitkään merkit eivät kerro siitä, että Venäjän hybridihyökkäys maatamme vastaan olisi päättynyt.

– On jopa kerrottu, että Pietarissa olisi hotellimajoituksessa Lähi-idästä tulleita miehiä tammikuun puoliväliin saakka ulottuvilla Venäjän hallinnon huonevarauksilla. Eikä Venäjä ole muutenkaan indikoinut millään tavalla palaavansa hybridi-iskuaan aiempiin yhteisiin rajakäyntänteisiin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)