Kansanedustaja Wille Rydman lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi perussuomalaisten Helsingin vaalipiiristä.
Rydman kertoo asiasta blogissaan ja perussuomalaiset kertoo asiasta tiedotteessa.
– Helsingin piirihallitus katsoo, että Rydman on uransa aikana tehnyt Suomen kansallisen edunmukaista politiikkaa niin eduskunnassa kuin Helsingin kaupunginvaltuustossakin.
– Etenkin Rydmanin ajama maahanmuuttopolitiikka istuu hyvin yhteen perussuomalaisten arvomaailman kanssa, puolue toteaa.
Rydmanin mukaan perussuomalaiset on vuosien saatossa muuttunut ja vakiinnuttanut asemansa yhtenä maan suurimmista puolueista.
– Poliittisesti perussuomalaiset on kehittynyt yhä enemmän sellaisen puolueen suuntaan, jollaista kaltaiseni oikeistolaisen on luontevaa äänestää.
– Liityn siis nyt perussuomalaisten jäseneksi ja olen sen listoilta ehdolla tämän kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä, Rydman toteaa.
Kansanedustaja Wille Rydman ilmoitti eilen eroavansa kokoomuksen jäsenyydestä.
Perustelut tekstissä.https://t.co/RfdnX57z8z
— Wille Rydman (@willerydman) January 3, 2023