Osana strategiaa luotaisiin kiusaamisen uhrien tukikeskus. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustajien mukaan kiusaaminen on poistettava kansallisella strategialla

Selvitysten perusteella esimerkiksi työpaikkakiusatuksi joutuu vuosittain 125 000 suomalaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajat Noora Koponen (vihr.), Marko Kilpi (kok.) ja Ritva Elomaa (ps.) ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen kiusaamisen poistamista tavoittelevan strategian valmistelusta. Poikkihallinnollinen strategia panostaisi kattavamman tutkimustiedon ja hyvien käytänteiden keräämiseen sekä toimeenpanoon.

Kolmikon mukaan kiusaaminen ja häirintä on Suomessa monitahoinen ongelma, jota tulisi tunnistaa nykyistä monipuolisemmin, selvittää nykyistä laajemmin sekä kitkeä nykyistä tehokkaammin. Selvitysten mukaan työpaikkakiusatuksi joutuu vuosittain 125 000 suomalaista. Koulukiusaamista kohtaa 30 000 lasta joka ikinen päivä. Lähisuhdeväkivallassa Suomi on Euroopan kärkimaa.

– Osana strategiaa luotaisiin kiusaamisen uhrien tukikeskus, joka olisi erikoistunut uhrin asemaan sekä terveydellisiin, oikeudellisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tarpeisiin, perussuomalaisten Ritva Elomaa kertoo.

Tukikeskus kasaisi yhteen alan asiantuntijoita ja muita toimijoita.

– Nykytilanteessa isona ongelmana on, että meillä ei ole johtajuutta ongelman hoitamiseksi ja sitä kautta ei ole minkäänlaisia yhtenäisiä toimintamalleja. Se luo toimimattomuuden lisäksi kestämätöntä eriarvoisuutta, kokoomuksen Marko Kilpi toteaa.

– Suomi on valitettavasti monilta osin kiusaamisen mallimaa. Vaikka kiusaamista ja häirintää on pyritty kitkemään lukuisilla projekteilla ja ohjelmilla, on ongelma kuitenkin niin laaja ja monitahoinen, ettei yksittäisillä toimilla päästä riittävän kattavaan ratkaisuun. Laastareiden asettamien sinne tänne ei riitä, vihreiden Noora Koponen sanoo.

Koska kiusaamisen kaikkia osa-alueita ja vaikutuksia ei ole kattavasti tutkittu, on mahdotonta sanoa tarkkaa summaa kiusaamisen ja häirinnän taloudellisista vaikutuksista. Selvää kuitenkin on, että puhe on miljardeista.

– Kiusaamisen vaikutukset ulottuvat hyvin arkisiin asioihin. Työ- ja koulupoissaoloista merkittävä osuus liittyy kiusaamiseen. Lisäksi tulee voimakkaat kansanterveydelliset vaikutukset, kuten stressi, unettomuus, uupuminen ja sitä kautta mielenterveyshaasteet tai sydän- ja verisuonisairaudet. On myös tutkittu, että kiusaaminen on suuri sisäisen turvallisuuden heikentäjä, Koponen, Kilpi ja Elomaa listaavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)