Poliisi on ottanut käyttöön kasvojentunnistusteknologiaa rikoksista epäiltyjen löytämiseksi Iso-Britanniassa. Ministerit vaativat teknologian käyttöönoton edistämistä Englannissa ja Walesissa onnistuneen kokeilun jälkeen, uutisoi The Times.
Lontoossa joulukuussa toteutetussa kokeilussa juna-asemille asennettujen kameroiden avulla saatiin kiinni 22 rikoksista epäilytyä yhden päivän aikana. Pidätettyjä henkilöitä epäiltiin muun muassa varkauksista, petoksista ja perheväkivallasta.
Suur-Lontoon poliisitoimi Englannissa ja Etelä-Walesin poliisi Walesissa ovat toistaiseksi ainoat poliisivoimat, jotka ovat ottaneet kasvojentunnistusteknologiaa käyttöönsä Iso-Britanniassa. Poliisipäälliköt arvioivat, että teknologian käyttöönotto tulee nopeuttamaan epäiltyjen löytämistä kuukausista ja päivistä jopa minuutteihin.
Poliisi syöttää etsintäkuulutettujen henkilöiden kasvokuvat kasvojentunnistusteknologiaa käyttäävään valvontakamerajärjestelmään. Järjestelmä ilmoittaa, mikäli se tunnistaa kuvaa vastaavaan henkilön ohikulkijoista. Tämän jälkeen poliisi tarkistaa, onko järjestelmän löytämä henkilö kyseinen epäilty.